Tänään on Hillan ensimmäinen syntymäpäivä. Tyttöstä juhlittiin jo eilen sukulaisjoukon voimin. Juhlapäivää tyttö viettää iskän ja siskojen kanssa kotona, äiti passitettiin aamulla töihin.

Huh, kuinka vuosi on mennyt vauhdilla. Pikkuista odotettiin todella hartaasti, venähtihän odotus lasketusta ajasta puolitoista viikkoa pidemmäksi. Muistan vuoden takaisen aamun hyvin, oli sunnuntai, ja aamulla heräsin supistuksiin. Käytiin vielä perheen kanssa aamupäiväkävelyllä kauniissa pakkassäässä. Nähtiin matkalla Henriikan kaverin iskää, joka ihmetteli, että eikö pieni ole vieläkään syntynyt. En tohtinut sanoa, että ei mene enää kauaa. Pelkäsin, että olisi mennyt vielä pidempään kuin sitten meni. Muistan, että katselin taivaalla pilviä, ne olivat vaaleanpunaisia. Isäntä otti niistä valokuviakin. Enpä vielä silloin tajunnut, että pientä prinsessaahan ne siellä ennusti. Enkä sitä muistanut, että oma vaarini olisi viettänyt syntymäpäiväänsä samana päivänä kuin Hilla-neiti, jos vielä eläisi.

Pienestä sylivauvasta on kasvanut reipas taapero, joka joulun aikoihin on ottanut ensimmäisiä askeliaan ilman tukea. Neidillä on ollut vauhti päällä näissä kävelyasioissa, tyttö lähti saman tien ottamaan haparoivia askelia, kun oppi seisomaan. Vauhtia ja vaaratilanteita siis tiedossa... Sanojakin Hilla tapailee, äiti on äittä, ja anna on hyvinkin selkeä. Tempperamenttiä neidistä löytyy, mutta pääsääntöisesti ollaan ihana, hymyilevä riiviö.

Joulukuu ehti taas kiihdytellä ohi, ilman että ehdin mitään tänne päivitellä. Isänstä oli taas puolet kuusta leirillä ja toinen puoli meni sitten joulua valmistellessa ja joulun välipäivät lomaillessa, kotona tosin. Hilla aloitti hoidon, ja ihan mukavasti siellä menee. Joka aamu neiti muistaa vähän äiskälle protestoida, kun hänet sinne jättää, mutta ihan hienosti päivät kuulemma menevät. Kesällä Hilla pääsee samaan hoitopaikkaan kuin missä Henriikka on, toivottavasti aamut sitten vähän helpottuvat ja samalla hoitoon jääminen. Nyt tosiaan tytöt lomailevat kotona iskän kanssa, viime viikko lomailtiin koko porukka.

Joulua vietettiin kotosalla ison porukan kesken. Kokoonpanoon kuului meidän perheen lisäksi veljeni perhe, miehen sisko perheineen, vanhempani sekä veljen vaimon isä. Eli aikamoinen sakki siis. Joulupukkikin kävi ja toi kassakaupalla lahjoja. Henriikka ja Hilla olivat reippaita pukin edessä, Henriikka lauloi pukille ja istui reippaasti syliin. Hilla katseli vähän kauempaa, mutta ei kummemmin vierastanut. Lahjoja tosiaan tuli roppakaupalla, Henriikan suosikki on ikioma prinsessa-läppäri. Hillasta parasta oli työnnettävä potkuauto, mallia prinsessa, luonnollisestikin. Isosisko sai vihdoin kauan kaipaamansa terraarion, jonne joulun jälkeen hankittiin kaksi gerbiiliä. Itse en ole niin kovin innostunut niistä, mutta siellä ne nyt kuitenkin ovat...

Uutta vuotta aloitellaan iloisissa merkeissä. Tästä on hyvä jatkaa!

Apua! Marraskuu on kohta ohi ja sitä myöden mun kesälomani myös. Ja se tarkoittaa sitä, että torstaina on sekä äiskän että iskän aika palata työmaalle ja Henriikka ja Hilla menevät omiin hoitopaikkoihinsa. Että hauskaa joulukuuta vaan...

Näin se loma tosiaan mennä kaahasi, kotona ollaan tössötelty tyttöjen kera, tietenkin kerhoissa ja kavereilla on käyty. Sen kauemmas ei päästy, vaikka jossain vaiheessa mietinkin, että lähtisin likkojen kanssa vaikka Tallinnassa käymään. No ei ehditty, mutta ehkä ihan hyväkin niin. Ois tämän katraan kanssa ollut villiä matkustella kahdestaan.

Hilde Hillström, myös nimellä Hilla tunnettu riiviö, on todellakin varsinaista riiviöiden sukua. Ihana mussukka, jolla on NIIN kova ääni, jos hommat menee toisin kuin neiti haluaa. Hyvähän se toki on, ei jää neiti sitten alakynteen isompien kanssa hoidossa. Tyttö on varsin topakka tapaus, kova kiipeilemään ja kävelee kovaa vauhtia tukea vasten, mutta ihan vielä ei ole tohtinut ilman tukea lähteä liikeelle. Pian sekin kyllä tapahtuu.

Torstaina tosiaan sitten hoitoon lähtevät molemmat. Ja ikävä kyllä, eri paikkoihin. Ainakin puoleksi vuodeksi. Tosi tylsää ajella pitkin kylää viemässä likkoja hoitoon, mutta itsehän näin haluttiin. Eli tahdottiin, että Henriikka saa jatkaa tutussa, vanhassa paikassa. Neiti kun on huomattavasti herkemmän oloinen kuin riiviösisko. Pikkusisko ei sitten vielä sopinut samaan ryhmään, joten menee nyt kesään saakka toiseen paikkaan ja sitten viimeistään elokuussa pääsee Henriikan hoitotätille. Heinäkuu nyt todennäköisesti lomaillaan, että kesäkuu vielä pitää jaksaa rullata eri paikkoihin. Käytiin Hilden kanssa tutustumassa uuteen paikkaan, neiti oli ihan kuin kotonaan siellä. Meni reippaasti hoitotädin syliin ja istua killitti siinä. Hyvä sinänsä, ettei vierasta.

Äitillä tietenkin on paljon jyrkempi ote. Ihan kivalta vaikutti täti, mutta jotenkin taas iski muutama juttu, joista en niin kamalasti tykännyt. Mutta ehkä se siitä. Toki odotan kuin hullu puuroa, että saan viedä myös Hillan hyväksi havaitulle, ihanalle ja tutulle tädille yhdessä Henriikan kanssa.

Omat fiilikset työn suhteen on vähän ristiriitaiset. Ihan kiva palata töihin, mutta toisaalta tietenkin vähän tylsääkin. Taas on yksi ajanjakso elämässä ohi. Ja kuinka nopeasti se menikään. Mutta ei auta, näillä mennään nyt. Tietenkin työn suhteen painaa myös se, että tammikuuta odotellaan meidän firmassa aika jännittyneenä. Joukko-osastojahan varmaankin ollaan lakkauttamassa, joten saapa nähdä, onko sitä duuniakaan enää kohta. Toivottavasti.

Mutta näillä mennään! Pari päivää vielä lomaillaan ja sitten palataan töihin. Onneksi sentään joulun ja uuden vuoden väli on vielä lomaa, joten josko sinne taas jaksaisi puurtaa...

Olen jo tovin odotellut, että Hillaselle puhkeaisi ensimmäisiä hampaita, mutta ei siellä suussa ole mitään kiillellyt. Kunnes nyt sitten rytisee ihan urakalla. Pari viikkoa sitten öistä tuli kitinää, käninää ja tunnin välein hyssyttelyä. Eli siis tosi hauskaa. Noo, unettomien öiden, huonosti syötyjen päivien ja mahtavan räkämäärän saattelemana pikkuneidin alaleukaan ilmestyi kerralla kaksi pientä nystyä, joita myös hampaan aluiksi sanotaan.

Yöt paranivat, ruokahalu tuli takaisin ja päivisin ohjelmassa oli taas muutakin kuin jatkuvaa kitinää. Vajaan viikon verran. Nyt tehdään sitten jo uusia hampaita. Olikos tämä näin haastavaa pari vuotta sitten? Ilmeisesti ihmisen muisti on lyhyt. Hyviä yöunia odotellen...

Äidin ja isin pikkuinen Henriikka on jo iso tyttö, ja täytti eilen 3 vuotta. Syntymäpäivää juhlittiin pitkin viime viikkoa. Perjantaina oli synttärit hoitopaikassa hoitokavereiden kanssa, ja sunnuntaina sitten kotona sukulaisten kera.

Hoitopaikan synttäreitä neiti on erityisesti odottanut. Kavereilla oli synttäreitä keväällä ja kesällä ja tyttönen siis alkoi hyvin tajuta, mistä on kyse. Omien synttäreiden perään neiti on kysellyt ahkerasti jo monta viikkoa ja riemu oli suuri, kun ne vihdoin tulivat.

Hoitotäti oli tehnyt lapsille temppurataa hoitopaikalle ja lapset pääsivät herkuttelemaan jäätelöllä ja pillimehulla. Kaverit ja hoitotäti olivat hankkineet pienet lahjat synttärisankarille ja tyttö oli riemua täynnä suurena päivänä.

Sunnuntaina sitten juhlittiin isommin sukulaisten kesken. Samalla juhlittiin jo perinteen mukaan isosiskon 12-vuotis synttärit. Ja mukavaa oli silloinkin. Aikuiset kahvittelivat ja jutustelivat omiaan ja lapset leikkivät omia leikkejään. Ja ihania lahjoja tuli roppakaupalla. Ja neiti oli ihanan ilahtunut kaikista ja huudahteli asiaan kuuluvasti "ihanat" kaikelle, mitä paketeista ilmestyikään.

Neiti oli lahjojen ja kavereiden ohella kovin innostunut kakun koristelusta ja hienosti homman hoitelikin isin avustuksella. Tyttö pursotteli sokeriväriä tuubeista kieli keskellä suuta ja tosi hienoa jälkeä saikin aikaan. Tytöstä taitaa tulla sokerileipuri.

3-vuotis neuvolassa käytiin jo syyskuun alussa, kun Hillalla oli 8-kuukautisneuvola. Meni sitten molemmat samalla reissulla. Henriikka oli tohkeissaan päästessään neuvolassa esittelemään taitojaan ja piirteli pyydetyt jutut reippaasti. Samoin tohkeissaan heitteli palloa ja muutkin jutut teki hienosti. Ja äiskällä oli taas ihanaa lukea neuvolakortista positiivisia sanoja neidistään.

Pienin Hilla-neiti täytti sunnuntaina 9 kuukautta, joten Hillaa juhlittiin samalla myös. Hilla-neiti on varsinainen vauhtimimmi. Menee kovaa kontaten siskon perässä ja nousee seisomaan tukea vasten. Myös kävely tukea vasten sujuu hienosti, mutta kävelykärryn kanssa typy ei vielä oikein ole oppinut kävelemään. Hilla on siis siskoonsa tullut ja liikkeelle lähtö on tapahtunut varsin aikaisessa vaiheessa. Ihan niin pienenä kuin Henriikka ei Hilla sentään oppinut kävelemään, mutta ihan hyvä niin. Henriikkahan oppi kävelemään 9 kuukauden iässä. Katselin joku aika sitten nauhoittamaamme pätkää, kun Henriikka oli juuri oppinut kävelemään, ja hurjalta näytti!

Mitäs muuta tässä… Mä olen vielä 3 viikkoa töissä, sitten alkaa "kesä"loma. Eli viisi viikkoa loka-marraskuussa. Töissä on ollut ihan mukavaa ja on ollut mukavaa, kun mies on saanut olla tyttöjen kanssa kotona. Kaikki ovat siis viihtyneet "tonteillaan". Mutta pakko myöntää, että täällä ollessa on kuitenkin alkanut kaivata niitä hetkiä tyttöjen kanssa. Ne illat on aika lyhyitä kuitenkin ja varsinkin nyt syksyn tullessa ne tuntuu erityisen lyhyille, kun ei illalla oikein enää viitsi ulkoilemaankaan lähteä. Joten lomaa odotellen…

Apua! Niin se äitiysloma taas humpsahti… Miten kaikki menikin näin nopeasti?! En voi käsittää…

Henriikkaisen kohdalla tuntui, että aika meni paljon hitaammin. Nyt on olo, että vastahan Hilla syntyi, vaikka iso tyttöhän tuo jo on. Seisoo tukea vasten, mieluiten koko ajan, ja askeliakin jo ottaa pöydän laitaa pitkin. Ja tosiaan, vastahan mä vauvan pukersin maailmaan. Pienimuotoinen uusi vauvakuume iskee…

Palasin siis töihin viikko sitten ja mies jäi typsyköiden kanssa kotiin isäkuukauden viettoon. Sitten kun isännän isäkuukausi loppuu, niin mulla alkaa vuosiloma. Joten kohta taas ollaan kotosalla viisi viikkoa! Sitten joulukuun alussa alkaa Hilla-pienelläkin hoitotie. Olisi ihana jäädä pienen kanssa vielä vähäksi aikaa kotiin, mutta ei auta, asuntolaina painaa päälle ja lottovoitto jäi ainakin viime viikonloppuna haaveeksi.

Fiilikset töihin paluun suhteen on taas niin ristiriitaiset kuin vaan voi olla. Toisaalta on kivaa olla töissä, ekat päivät menivät ihan fiiliksissä. Toisaalta kotimatkalla tulee kamala ikävä pikkuisia ja sitä mietiskelee, että mitä kivaa ne iskän kanssa päivän mittaan puuhailee. Toisaalta hyvä näin, isilläkin on mahdollisuus olla ihan itsekseen typyjen kanssa. Ja kuitenkin on ihan kivaa olla töissä… Mutta mutta. Nyt on kyllä ihan pakko mainita, että jotenkin vähän tökkii. Mä olen aika monta vuotta tätä duunia tehnyt ja eka päivänä jo puolen päivän maissa paahdoin vanhaan tahtiin hommia. Jotenkin pikkuisen kuitenkin tökkii… Ehkä tämä tästä taas lähtee.

Jotta mun aikani todellakin olis kortilla, kehittelin itselleni vielä lisää puuhaa. Ihastuin jo Henriikan ollessa vauveli Meandin vaatteisiin. Pidin kuukausi sitten kutsut ja mun myyjäni ehdotti, että hakisin myyjäksi. Pari päivää pyöritin asiaa mielessä ja rohkaistuin. Ja no, tässä sitä sitten ollaan. Ensi kuussa pitäisi alkaa pitämään kutsuja. Onneksi tuo marraskuu on vapaata töistä, niin voin rauhassa pitääkin kutsuja, mutta välillä taitaa tulla pitkiä päiviä. Mutta katsotaan nyt, miten homma lähtee etenemään. Toivottavasti hyvin… Jonkin verran olen saanut kutsuja sovittuakin jo.

Mitähän muuta? Kohta on aika juhlia Henriikan kolmansia syntymäpäiviä. Voi hyvä tavaton, kuinka iso tyttö Henkka jo on. Äitin ihana isopieni-tyttö. Välillä, kun neidille toteaa, että äitin pieni, niin neiti tomerasti ilmoittaa, että minä olen jo iso. Sitten välillä tulee syliin ja toteaa, että minä olen pieni vielä. Ja Hilla Hillanen sitten. Kohta jo yhdeksän kuukautta vanha pienoinen. Ihana, utelias ja joskus niin kovin kiukkuinen neiti. Äiskän tulee taas ikävä, töissä kun vielä olen. Mutta jokohan olisi aika kerätä kamppeet kasaan ja lähteä katsomaan niitä mussukoita?! Kyllä. Mukavaa loppuviikkoa kaikille.

Mitämitä?! Elokuun puoliväli jo! Miksei tää kirjoittaminen menisi vaikka niin, että ne monet kerrat, kun on pitänyt, niin jotenkin saisi ne ajatukset siirrettyä tänne tekstimuodossa. Ostetaan mielellään semmoinen laite. Halvalla tietenkin!

Kesä meni, tai ainakin lomat. Kesä nyt ehkä vielä vähän aikaa jatkuu. Samoin vielä kuukauden verran äitiysloma. Sitten se onkin lusittu, taas tällä erää. Saapa nähdä, pääseekö semmoisesta enää koskaan nauttimaan.

Turkin reissu meni vallan mainiosti, paremmin kuin osasin odottaa. Tällä hetkellä se olisi jo haasteellisempaa. Kesäkuussa Hilla ei vielä ryöminyt, nyt ryömii ja kovaa. Lennot ja kaikki meni hienosti, hyvin jaksoivat nappulat ja kun alkoi väsyttää, niin sitten otettiin torkut. Milloin lentokoneessa, milloin bussissa, milloin katamaraanissa ja milloin vaunuissa. Välillä sängyssäkin! Isommalla likalla kävi vähän tylsästi, korvatulehdus tuli, ilmeisestikin uima-altaasta, mutta muuten viihtyi hyvin reissussa. Henriikka ja Hilla olivat paikallisten lemmikkejä, Hilla varsinkin kävi varmaan 50 sylissä. Paikalliset siis ovat todella lapsirakkaita ja typyt saivat huomiota yli kaiken. Aluksi vähän hämmästelivät meininkiä, mutta sitten osasivat jo ”vaatia” huomiota, jos ei sitä muuten saanut. Eipä kumpikaan meidän likoista pahemmin osaa vierastaa ketään, reissu oli hyvää harjoitusta sen estoon, jos ei muuta.

Turkkilaisten lapsirakkaus teki tosiaan vaikutuksen, aikaisemmin olen joskus nuorena siellä käynyt, ja en oikein tykännyt, mutta nyt voisin hyvin kuvitella lähteväni uudestaan. Vaunujen ja lasten kanssa sai aina apua ja tilaa kulkuvälineissä ja kaupoissa ja missä milloinkin. Ehkä hauskin kokemus oli, kun kotimatkan alkaessa lentokentällä yritin kaivaa jotain kassista Hilla sylissä, niin paikallinen turvamies turvatarkastuspisteeltä tuli ottamaan Hillan syliin, kun mammalta alkoi kädet loppua kesken. Vaikea kuvitella moista Helsingin päässä. Isäntä joutui tax-free-kaupassa taas paikallisten naisten piirittämäksi kun yritti valita tuliaisia kaupasta. Shoppailu muuttui haasteellisemmaksi, kun kolme nuorta naista piiritti, harmi vaan ettei isäntää, vaan vauvaa isännän sylissä. Totesi sitten vaan, että olisi pitänyt lähteä terassille vauvan kanssa, ainakin seuraa olisi saanut

Reissun lisäksi lomailtiin pääsääntöisesti kotona, pihalle nousi uusi varasto. Hieno on. Mulla ei tosin ole paljoa osuutta eikä arpaa sen nousemiseen, lähinnä toimin lapsenvahtina, jotta isäntä sai tehdä majaa rauhassa. Nyt saatiin sitten ensi talven takkapuut suojaan.

Näköjään tässä kovaa vauhtia mennään jo kohti syksyä. Koulutkin alkoivat, mies on jo pari viikkoa ollut töissä ja kuukauden päästä alkaa aherrus minullakin. Nopeasti meni tämä äitiysloma, tuntuu, että vauhti oli paljon kovempi kuin aikanaan Henriikan kanssa. Isäntä jää syyskuun puolesta välistä lokakuun loppuun saakka isäkuukautta viettämään ja sen jälkeen mä lomailen kesälomani. Joulukuun alusta joutuu Hillakin sitten hoitoon, onneksi on kevyt lasku, kun on miehellä siinä lomaa ja joulua ja muita vapaapäiviä.

Mulla on tälläkin kertaa kovin kaksijakoinen fiilis töihin lähtemisen suhteen. Toisaalta olen jo innolla menossa hommiin, toisaalta onhan se taas yhden aikakauden loppu ja samalla haikeaa. Haikeutta kyllä helpottaa se, että marraskuun tosiaan oleilen kotona. Ja tietenkin myös se, että lapset saavat silti olla kotona isin kanssa.

Mitäpäs noista pienistä ihmisistä? Tosiaan Hilla on oppinut ryömimään noin kuukausi sitten ja Henriikan lelut eivät enää saa olla ollenkaan rauhassa. Tyttö on myös alkanut juttelemaan kovasti, höpötys kuuluu aamusta lähtien. Tosin mitään selkeäähän sieltä ei irti saa… Henriikan sanavarasto on myös karttunut huimasti ja tokihan niin pitää ollakin, kohtahan likka on kolme vuotta. Vaipat jätettiin kesällä ihan kokonaan pois ja hienosti on mennyt. Yöllä ei ole kertaakaan käynyt vahinkoa, päiväsaikaan ihan muutamia, varsinkin kun leikit ovat pahasti kesken, niin joskus huomaa lähteä vessaan vasta ihan viime tingassa. Mutta tosi vähän niitä vahinkojakin, olen oikein iloinen, kuinka helposti tämä sitten sujui.

Hilla ja Henriikka ovat siirtyneet nukkumaan yhteiseen huoneeseen, ja Henriikkakin vihdoin suostuu nukahtamaan omaan sänkyyn. Luxusta vanhemmille! Hillalla oli aikaisemmin nukkumaan meno ihan liiankin helppoa, likka sänkyyn ja sinne nukahti, mutta nyt se on puolet haasteellisempaa. Tyttö ei meinaa malttaa pysähtyä millään! Pyörii ja hyörii sängyssään ja huudon kanssa sitten vihdoin hyytyy. Olinkin unohtanut, kuinka vaikeaa on liikkuva vauva nukuttaa. Likka heräilee edelleen maitoa hörppäämään öisin, välillä parikin kertaa. Ehkäpä jossain vaiheessa sitten nukkuu kokonaisiakin öitä. Tai oikeastaan nukkui jo, kun oltiin reissussa, niin siellä ei herännyt kertaakaan koko yönä. Näitä lisää, kiitos!

Mutta tämmöistä meillä, vauva-aika alkaa pelottavasti jäädä taakse. Kuinka kamalan lyhyt se onkaan. Toisaalta on ihanaa katsella, kun nappulat leikkivät yhdessä. Tytöt ovat tosiaan ystävät, ja kun vaunuilla mennään jonnekin (istuvat siis vierekkäin), niin pitävät toisiaan koko ajan kädestä kiinni. Ihanaiset! Mutta ehkäpä, toivottavasti, sen vauva-ajan pääsisin vielä kokemaan. Saa nähdä, kuinka käy,  ihan heti ei uutisia siltä osin tipu, mutta toivotaan…

Team Hoo & mama toivottaa kaikille hauskaa ja turvallista juhannusta! Olkaa nätisti ja välttäkää vaaroja.

Nämä lähtevät jo tutuksi tulleen perinteen mukaan reissuun. Viikko Turkin rannoilla on edessä ja lentokone starttaa huomisaamuna kello kuusi Helsingistä. Voinette arvata, miten tämä päivä on mennyt. Kylläpä kyllä, pakkaillen! Mamaa jännittää ainakin jo pikkuisen, Henriikkakin odottaa jo innokkaasti, että pääsee hiekkarannalle. Neiti on kertonut olevansa astronautti, kun pääsee lentokoneeseen. Hmm... No, melkein!

Lähtöajankohta on vähän hurja, etten jopa sanoisi kurja, mutta josko naperot ainakin automatkan nukkuisivat. Välillä mietittiin lentokenttähotelliakin, mutta tultiin siihen tulokseen, että ehkä ne saadaan kotona paremmin ajoissa nukkumaan kuin hotellissa. Harjoitellaan sitä sitten kohteessa! Ja ehkä silloin sitten tosiaan väsyttääkin, kunhan ensin huominen reissataan!

Hillakin pääsee elämänsä ekalle ulkomaanmatkalle, Henriikalla taitaa olla jo neljäs ulkomaan reissu edessä. En mää vaan tuon ikäisenä, en ollut vielä käynyt varmaan missään! Mutta ei se mitään, nyt sitten vanhempana pääsee, onneksi