Joo, tosiaan... Viikonloppu meni pitkälti lepäillessä. Suorastaan vilahti ohi. Lauantai-iltana oltiin kavereiden luona pelailemassa uutta lautapeliä. Teki kamalasti mieli kertoa heille uutiset, mutta ei nyt vielä. Toisaalta on tosi hassu olo; en oikein tiedä miten sen kertoisi. Ei kai tuollaista asiaa voi vaan töksäyttää?!? "Moi kamut, mitä teille kuuluu? Mulle kuuluu ihan hyvää, odotan lasta." Eeeih, ehkä tekstiviesti on parempi. Tai sitten ei. No, asia ei ihan vielä ole ajankohtainen. Ehtii vielä miettiä. Ja ehdotuksia otetaan vastaan =)

Mun oloni on edelleen ollut ihan hyvä, käsittämätöntä väsymystä lukuunottamatta. Viikonloppuna tuli kyllä nukuttuakin ihan kunnolla. Hyvä kyllä, tänä aamuna herääminen oli "vaan" perusvaikeaa. Oltiin eilisiltana miehen kanssa saunassa. Hän siinä tuijotteli mun rintoja (en syytä häirinnästä, heh), totesi, että ne on kasvaneet. Nyt jo?? No, saunan jälkeen sitten tuijottelemaan itseään peilistä, ja juu, totta se taitaa olla. Masukin on kyllä ollut vähän turvoksissa, mutta ei se nyt vielä sentään kasva. On vaan semmoinen olo kuin olisi kuukautiset.

Alkuviikon olen koulutuspäivillä, mitä on ihan hauskaa vaihtelua toimistoarkeen. Tänään lounaan jälkeen meinasi väkisin painua silmät kiinni luennolla. Onneksi pidettiin sitten taukoa, oli pakko ryystää kuppi kahvia, että jaksoi. Loppupäivä menikin sitten paremmin. Hirvittää, kuinka sitä nuokkuu huomenna. Pakko yrittää jaksaa.