Kolmas tiedostettu raskauskuukausi pyörähti sitten käyntiin. Jos ihan kalenterikuukausia mietitään. Tammikuussahan oli vaan epäilyjä, joskin oikeita sellaisia.

Maanantai meni ja tiistaikin jo, ja tolkuton negatiivisuus on muuttunut orastavaksi positiivisuudeksi. Aurinko paistaa, ja eilisiltana huomasin, että ensimmäiset sinililjat puskee maasta uusia alkuja takapihalla. Kesään on enää lyhyt aika. Myös mun maha puskee vähitellen esiin. Aamulla peilailin itseäni, ja miehen kanssa todettiin, että kun katsoo edestäpäin, niin raskautta ei mitenkään huomaa, vyötarökin on vielä havaittavissa hyvinkin, mutta sivuprofiili paljastaa. Ei vielä ihan suoranaisesti, mutta epäilemättä epäilyksiä saattaa herättää. Tavalliset vaatteet sopii onneksi edelleen päälle, paitsi tiukimmat farkut. Samoin tiukat paidat olen jättänyt odottamaan tulevaa aikaa, ne on aika lailla paljastavia. Tänään ollaan aikataulussa 13+6.

Me ei vielä kovin paljoa olla puhuttu muille tulokkaasta, mutta en tietenkään tiedä, kuinka tehokkaasti puskaradio on toiminut. Vähitellen asiasta pitäisi alkaa puhumaan. Mulla on vaan jonkinlainen kammo puhua tästä. En tiedä, miten aloittaa moinen keskustelu. Kammoan jo etukäteen kaikkia kysymyksiä, varsinkin kun mitään erityistä kerrottavaa ei ole. Mä voin hyvin, vompatti voi hyvin, mitä muuta pitäisi sanoa? Nyt esitän inhottavan ja karkean yleistyksen, joten suokaa anteeksi jo etukäteen! Mutta joskus jotkut jo raskauden kokeneet (eivät läheskään kaikki) tuntuvat kertovan kokemuksiaan ja tuntemuksiaan aika absoluuttisina totuuksina. Totta kai on asioita, joita jokaiselle raskaana olevalle tapahtuu, esim. maha tuppaa kasvamaan, ja onhan eri tutkimukset aika lailla samanlaisia. Joten en tarkoita niitä, mutta esimerkiksi kun itse en ole pahemmin kokenut pahoinvointia tai erityisiä tai omituisia mielitekoja, niin olen jo ehtinyt kuulla yhden "totuuden", jonka mukaan "kyllä se sieltä tulee". Tuleeko todella, ei nimittäin olisi pakko. Samoin inhoan näitä mahan asentoon tai viivoihin perustuvia "tietoja" tulokkaan sukupuolesta. Se selviää ihan varmasti viimeistään sitten synnytyksen jälkeen. Ja pahin mahdollisista kammoista on mahan taputtelijat. Mä en ole mitään kosketuksen kammoaja, ja tykkään kyllä halailla ihmisiä, mutta maha on semmoinen alue, että ei sitä tarvi jokaisen puolitutun läpytellä. Saako siinä vaiheessa taputella takaisin? Totta kai miehellä on oikeus siihen, ja saa muutkin lähimmät tulokkaaseen tutustua mahan läpi, mutta ihan kaikille en kuitenkaan tuota iloa sua. Ellei mieli sitten muutu.Ollaanpa sitä nyt positiivisia juu... Enhän mä edes paljoa tiedä, mitä tulee tapahtumaan. Siis pelkkää arvailua mullakin.

Tosin tuosta mahan läpyttelystä tulee mieleen yksi "hilpeä" tapaus. Oltiin muutama vuosi sitten sukulaisen syntymäpäivillä, jossa oli myös sukulaisia, joita harvemmin näkee. Mulla sattui olemaan kuukautiset, ja maha oli jotenkin erityisen turvoksissa. Mulla sattui vielä olemaan päällä mekko, joka vähemmän mairittelevasti korosti tuota turvotusta. No, eräs vähemmän nähty sukulainen sitten katsoi asiakseen tulla onnittelemaan ja taputtelemaan mahaa, kun "teillehän on ihan selvästi tulossa vauva." No, boolimuki  kädessä hiukan huvittuneena kielsin koko asian, niin tämä rouvapa alkaa hokemaan mulle, että älä nyt valehtele. Silloin meinasi huumori loppua, tietenkään eihän tuo nyt niin mairitteva kommentti ollut, varsinkin kun vauveli ei ollut edes haaveena silloin. Joten absoluuttisena totuutena tiedän, että itse en moisesta ainakaan pidä. Ja myös sen, että mulla vauvamasu näyttää toisenlaiselta kuin kuukautisturvotusmaha.

Taas meinasi kääntyä puhe negatiivissävytteiseksi. Pakko tuijotella hetki ulos aurinkoa, ja miettiä niitä kukan alkuja. Ja vompattia, jolla on kaikki kunnossa, kuin myös mulla.