No niin, odotukseni on nyt julkista. Työkaveri tuli kysymään, että milloin on laskettu aika... Pakko oli tunnustaa. Nyt on osittain helpottunut olo, voipi unohtaa tuon masun piilottelun. Toisaalta mulla on tämmöinen perusduunarin olo, että nyt työpaikalleni tämmöisen tein. Ihan kuin joku muu ei osaisi hommaani tehdä, ei tässä nyt sentään ruutia keksitä uudelleen. Mutta jotenkin kieroutuneesti sitä ajattelee, että tässä tekee kauhean oharin duunille. Voihan minua sentään!

On se muuten kummallista, miten joillakin masu pysyy piilossa ja salaisuutena pitkälle raskauteen. Itsellä se tuli samantien esille. Vaikka raskausviikkoja ei ole vasta kuin 14+5. Toisaalta onhan siinä hyvätkin puolensa. Ei tarvi keksiä (yleensä huonoja) tekosyitä asioille, saa ymmärrystä (vai saako?), kun joku asia kiukuttaa, voi pyytää apua raskaiden asioiden nostelussa (vaikka jääräpäisesti tuskin niin teen) ynnä muuta. Sitten toiveikkaasti uskon, että saan parempaa palvelua liikkeissä (niinhän mä raukka luulen) ja saan automaattisesti paikan julkisissa kulkuneuvoissa (en vaan niitä paljoa käytä). Olenhan raskaana, ja näinollen haavoittuvassa tilassa. Huoh, on mulla vielä elämästä opittavaa...