Kiitos rohkaisuista teille! Uskaltauduin eilen katsomaan viime keskiviikon Kätilöt-jakson. Ja oikeassa olitte, hyvä jakso, todella asiallisesti vaikeasta asiasta kerrottiin. Tippa tuli tietenkin linssiin katsellessa, mutta mitään ahdistusta, jota alunperin hiukan pelkäsin ei siitä tullut. Vompatti myllersi mahassa mamin maatessa sohvalla töllöttämässä, joten ei edes päässyt tulemaan paniikkia, onko vauva kunnossa. Päinvastoin, ennemminkin tuli tunne, että kyllä se siellä pärjää.

Enää reilut kymmenen viikkoa odotusta. Aika tuntuu kamalan pitkältä, vaikka ei se sitä ole. Tänään alkoi työt, viimeiset seitsemän viikkoa pitkään aikaan. Töihin paluu ei tuntunut kovin pahalta, ehkä asiaan vaikutti juuri tuo tieto, että montaa viikkoa ei jäljellä ole. Miehellä taisi olla kurjempaa töiden aloitus.

Luulen, että se todella pitkä odotus alkaa sitten, kun äitiysloma alkaa. Töissä aika menee kuitenkin tasaisen tappavaa tahtia, puuhaa riittää, vaikka kesällä hiukan hiljaisempaa onkin. Mutta ne viimeiset neljä viikkoa ennen laskettua aikaa, ne voi olla yhtä tuskaa. Tykkään suunnitella asioita aika tarkkaan jo etukäteen, mutta kun nyt on kyseessä juttu, jota ei voi suunnitella, tai olettaa, että laskettuna aikana pikkuinen päättäisi syntyä, niin saattaapi tulla hankalaa. Toivottavasti odotus nyt ei vaan menisi kamalan pitkäksi. Sitä tosin varmaaan kaikki toivoo. Aika näyttää tämänkin...