Huh, puolet miehen leiristä jo lusittu... Päivät menee ihan mukavasti, mutta iltaisin meinaa iskeä väsy. Päivisin olen nähnyt kavereita, paitsi keskiviikkona, ja sen kyllä huomasi. Olin tosi tympääntynyt koko keskiviikon, vaikka neitokainen ihana onkin. Henriikka vielä päätti illalla, että yhtään ei nukuta, joten se ei iltaa parantanut. Eilen sitten kävi työkaverini kylässä, joten meni vähän mukavammin iltakin.

Keskiviikkoiltana tosiaan katselin illalla CSI:tä, ja puolessa välissä jaksoa pikku-seuralainen oli umpiunessa. Ajattelin, että siirrän pikkuisen sänkyyn ja luen siinä sitten vähän aikaa, ennenkuin käyn nukkumaan. Niinhän mä luulin... Neiti tietenkin heräsi matkalla yläkertaan, ja uni oli ihan kateissa kaksi tuntia. Tohotusta, sähellystä, tuttileikkiä (äiskä nousee laittamaan tutin suuhun, tutti pysyy suussa niin kauan kuin äiskä on sängyn vieressä, kun äiskä pääsee oman peiton alle, tutti sylkäistään ulos ja sitä protestoidaan erittäin kuuluvalla ähinällä, äiskä nousee jne...), syömistä ja vaipparallia kesti tuonne puoli kahteentoista saakka. Yhden aikaan herättiin uudelleen ähisemään, mutta silloin riitti tutin laittaminen suuhun. Sitten... Autuas uni, ja heräsin lopulta kuuden jälkeen herätyskelloon. Joten ihan pitkät unet siinä tuli sitten kuitenkin, vaikka vähän heikolta ensin vaikuttikin.

Viime yö menikin sitten vähän toisin. Neiti kyllä rauhoittui melkolailla helposti, mutta heräsi varmaan neljä kertaa yön aikana. Tosin pakko tunnustaa, Henriikka nukkui koko yön äiskän vieressä, joten muutamalla kerralla en edes herännyt ihan kunnolla, laitoin vaan tutin suuhun, ja se riitti onneksi siihen hätään...

Mies on kuulemma saanut leirillä nukuttua ihan kokonaisia yöunia, siis yötoimintaa ei hänellä ole, joten kun hän ensi tiistaina tulee kotiin, saa ainakin yhden yön hoidella kokonaan pikkuista. Mä siirryn alakerran sohvalle, ja siirrän vaikka mikron yläkertaan, niin että herra saa lämmittää tuttipullon siellä, ilman että tarvii tulla alakertaan kolistelemaan... Näin olen suunnitellut! Mies ei tosin tästä vielä ihan tarkkaan tiedä, mutta jos lukee tämän, niin ehkä selvisi ;) Heh.

Tänä iltana menen vanhemmilleni, ja huomenna olisi tarkoitus leipoa joulupipareita. Itse tykkään enemmän taikinasta... Leivoin kyllä jonkin verran pipareita ristiäisiin, ja niitä on edelleen jäljellä, mutta isompi neiti tarvitsee kuulemma piparitalon alustan (nyt se on tarjottimen päällä), joten tarvii nyt ainakin se sitten kaulia. Ja varmaan muutama kuusi on tehtävä mökin pihalle. Ihanaa mennä sinne, onhan Henriikallakin sylissä kantajia enemmän, pääsee vaikka suihkuun tai saunaan ihan rauhassa. Luxusta. Viime päivät kun pikku-neiti on istunut sitterissä kylppärissä samalla kun äiskä on käynyt pikasuihkun. Tai sitten isosisko on  hyssyttänyt sitterissä pienempää, mutta ei siinäkään viitsi ihan kamalan pitkiä kylpyjä suorittaa.

Eilen joutui Henriikka äiskän kylvetettäväksi. Yleensä se on isin ja tyttären yhteinen juttu. Pikkuinen oli jotenkin hämmästyneen oloinen, pikkuisen kiukkusikin mulle. Saatiin kuitenkin ilman suurempaa meteliä peseydyttyä.

Joten kyllä tämä tästä. Heinille tsemppiä viimeisiin leiripäiviin! Hänen mies kun on samoissa hommissa kun minunkin. Ja mukavaa viikonloppua kaikille!!