Lueskelin Myrkyttären blogista, että viime aikoina ei ole tapahtunut juuri mitään, ja pitää todeta, että samoin! Tämä viikko on vaan ollut kotona oleilua, ulkoiluakin olen harrastanut säälittävän vähän. Ei kyllä ole ollut mitkään kovin mainiot ulkoiluilmatkaan, harmaata vaan. Musta tuntuu, että tämä alavireinen sää vaikuttaa myös pikku-Henriikkaan, neiti ei tänään ole oikeastaan ollut vielä lainkaan hereillä, paitsi syömisten ja vaipan vaihdon ajan.

Tänä iltana tosin on vähän tapahtumaa. Minulla oli tapana joskus kymmenen vuotta sitten käydä jouluaatonaattona glögillä hyvän ystäväni kanssa. Tapa on jäänyt elämään, ja vähitellen meitä on porukkaan putkahtanut muitakin. Ajankohtaa on jouduttu kavereiden töiden ja muiden menojen takia välillä viilaamaan, mutta aina on glögillä käyty ja  välillä niitä on juotu aamuun asti =) Tänään on taas suuri ilta. Joka vuosi on ensimmäinen glögi juotu samassa paikassa, ja vaikka aletaan olla jo roimasti yli-ikäisiä kyseiseen kuppilaan, niin sinne mennään silti. Siitä sitten kenties suunnataan muualle. Ja kun on itsenäisyyspäivän aatto, niin kenties joutuu ottamaan lasillisen kuohuvaa myös kotimaalle. Varsinkin kun Henriikan äiskä eli minut ylennetään huomenna! On se komeeta! Vaikka mun ylennys nyt on ihan vaatimattomimmasta päästä, niin kyllä se silti kivalta tuntuu. Ja siis puhun nyt sotilasarvosta, en ole mitään prenikoita saamassa.

Huomenna on isollasiskolla myös suuri tapaus, kun hän pääsee vannomaan partiovalan. Illalla partiolaiset menee kynttiläkulkueena sankarihaudoille ja sitten on se valahetki. Se pitää ilman muuta mennä seuraamaan.

Ensi viikolla mies lähtee ekalle leirille Pikku-H:n syntymän jälkeen. Hän on siellä reilun viikon, ja mua vähän jännittää jäädä yksin kotiin. Onneksi kavereita on lupautunut kyläilemään, niin että saa vähän aikuistakin seuraa. Silti on vähän hukassa oleva olo, vaikkei hän vielä ole mihinkään mennytkään. Luvassa siis ankaraa purnausta ensi viikolla... Saa nähdä, miten pikkuinen isän poissaoloon reagoi. Tänä iltana saavat kuitenkin viettää laatuaikaa yhdessä, kun mutsi lähtee ulkoilemaan.

Mukavaa itsenäisyyspäivää, ken täällä piipahtamaan sattuu.