Kiitoksia taas kerran kaikille vinkeistä, olette kyllä ihan kullan arvoisia!

Soittelin myös sinne neuvolaan, ja siellä oltiin sitä mieltä, että jos nälkä on, niin eikun syömään. Ehdotti, että aloitettaisiin maissivellillä. Pyysin miestä tuomaan kyseistä lientä kaupasta, mutta kas, se olikin lopussa. Toi sitten tilalle peruna-porkkana-velliä, päätettiin sitten kokeilla sitä. Sekoitettiin sitä puolet ja vastiketta puolet, ja puteli neidille. Hiukan Henriikka kurtisteli vellille, mutta hyvin se kuitenkin kelpasi. Eikä siitä ilmeisestikään mitään masu-vaivojakaan tullut, ihan oma hyväntuulinen itsensä likka oli. Ja ihme ja kumma, yöllä taas nukuttiin. Tiedä sitten oliko se vellin ansiota vai mitä, mutta yhdellä aamuyön herätyksellä mentiin. Kummasti oli taas aamulla levännyt olo.

Tänään ostin sitten sitä maissivelliä, saa nähdä, miten se maistuu. Kokeillaan nyt näitä seuraavaan neuvolakäyntiin saakka, se on parin viikon päästä. Sitten jutellaan varsinaisten kiinteiden aloituksesta. Ellei sitten taas omatoimisuus iske...

Tästä tulikin mieleen, me jo hurjapäisesti käytiin saunassakin pikkuisen kanssa. Aloitettiin tietenkin alalauteelta, vähän aikaa siellä Henriikan kanssa istuttiin jälkilämmössä. Tyttö kyllä tuntui tykkäävän siitä, hän kyllä tykkää muutenkin nakuilusta. Meillä on vaan sen verran viileä, ettei ihan hirveästi sitä voi harrastaa. Joka tapauksessa, muutama minuutti siellä vietettiin, tyttö katseli ihmeissään ympärilleen, että mikäs koppi tämä on. Sen jälkeen käytiin kylvyssä, ja se on aina hauskaa. Varsinkin kun joulupukki toi ihan ikioman kylpyankan, sitä on hauska katsella vedessä lillumassa. Hengissä on tyttönen edelleen, ja hyvin voi, vaikka näin aikaisin tämäkin hupi aloitettiin. Ei taideta kertoa neuvolan tädille mitään...