Taas ollaan ansiokkaasti jätetty kirjoittaminen muille! Hitsi vieköön. Osin tähän on syynä se, että Henriikka on vähentänyt kovasti päiväuniaan. Aikaisemminhan tyttö nukkui parin kolmenkin tunnin päiväunia, mutta taakse on jääneet ne ajat...

Aamulla herätään seitsemän kahdeksan välillä ja sitten puuhastellaan aamujuttuja tuonne puoli kymmeneen saakka. Usein siihen aikaan neitoa alkaa väsyttää ja maitopullon kanssa uni tuleekin ihan helposti. Aamupäivällä Henriikka sitten nukkuukin usein jopa tunnin. Itse teen silloin kotihommia, silitän, pesen pyykkiä tai siivoilen. Tai täytän tai tyhjennän astianpesukonetta.

Iltapäivällä neiti sitten nukkuu, jos nukkuu, parit noin puolen tunnin tirsat ja käy yleensä yöunilleen tuossa kahdeksan pintaan. Tosin sekin vähän vaihtelee, sunnuntaina vietiin pieni sänkyyn ja asetuttiin katsomaan Amazing Racea. Tosin, pieni oli sitä mieltä, että hän ei halua nukkua yksin, joten kannoin hänet sitten olohuoneeseen. Siihen sitten nukahti sohvalle, kunhan oli aikansa saanut ährätä lelun kanssa. Sama maanantaina, itse painuin jo yhdeksän jälkeen sänkyyn lukemaan, mies jäi katsomaan telkkaria. Pasilan oli neiti jaksanut isin sylissä katsoa (=leikkiä leluillaan), sitten vasta nukkumatti tuli meille. Nyt on pari iltaa sujunut vähän paremmin.

5 kuukautisneuvolassa käytiin viime viikolla, ja kaikki menee edelleen mallikkaasti. Henriikka kasvaa just eikä melkein keskikäyrien mukaan. Painoa oli viikko sitten 7345 grammaa ja pituutta kaksi milliä vaille 66 senttiä. Ilmankos äiskän hartiat ja selkä jumittaa jatkuvasti, kun neitiä kanniskelee. Melkoinen sätkivä pikkukinkku (eikä ihan pienikään). Saatiin taas rokotus, ja hienosti meni se tälläkin kertaa.

Neiti on oppinut taas uusia taitoja. Aikaisemminhan kääntyminen sujui vain selältä vatsalleen, mutta nyt mennään jo toisinkinpäin. Eteenpäin pyritään kovaa vauhtia, ihan en vielä ryömimiseksi tuota pikkuisen etenemistä kutsuisi, mutta jollain tapaa hän kuitenkin lelun perään menee.

Lelut kiinnostaa päivä päivältä enemmän, ja niitä pitää vaihdella usein. Pehmohelistimet on edelleen suosikkeja, ja kaikki pitää työntää suuhun. Sylissä neiti viihtyy myös hirmuisen hyvin. Pitkälti mun päivä meneekin siinä, että seurustelen neidin kanssa, hän ei kovin pitkään viihdy itsekseen lattialla.

Pienemmän neidin kanssa sujuu siis mainiosti, isompi sen sijaan ajoittain tuottaa hieman päänvaivaa. En tiedä mikä esimurkkuikä hänellä on, mutta tuntuu, että kaikki mitä neitiä pyytää tekemään tai mitä sanoo, niin pitää tehdä juuri päinvastoin. Laiskottelu on kyllä sisäistetty oikein mainiosti. Alkuviikosta meni hermot ihan todenteolla, kun olin neidille kantanut puhtaita vaatteita kaappiin pantavaksi. Viikon ne lojuivat säkkituolissa, muistutin niistä varmaan päivittäin (aina vastaus oli laiska joo), sitten iski pimahdus. No, vaatteet menivät kaappiin kun tarpeeksi ääntä korotti, mutta ärsyttää, kun tuntuu, että sama juttu on joka asiassa. Asiasta sanotaan ja sanotaan ja sanotaan, ja ikuinen vastaus on joo. Sitten kun mun hihat on jo ilmiliekeissä, ja ääni kohoaa, niin vihdoin tartutaan toimeen. Ja samalla marmatetaan, että aina sä huudat mulle. Huoh, tekisi välillä mieli lähettää neiti muutamaksi päiväksi maata kiertävälle radalle. Tiuskinta on myös keksitty, neiti kyllä nätisti aina kysyy jotain asiaa, mutta jos vastaus on jostain syystä hänelle epämieluinen, niin alkaa äksyily, vaikka kuinka selität, miksi jotain nyt ei voi tehdä. No, tätä kai tämä nyt on. Kai se sitten helpottaa, kun Henriikalla alkaa uhmaikä...

Nyt lähden haukkaamaan vähän välipalaa, ja toivon, että ehdin tehdä sen ennenkuin pikku-H herää (todennäköisesti en, mutta aina voi toivoa...) Mukavaa loppuviikkoa!