Vaikkei kirjoituksia olekaan viime aikoina näkynyt. Nämä mun päivät kun on aika pitkälti samanlaisia, niin ei kirjoitettavaakaan ihan hirveästi ole.

Viime viikolla mies oli myös hiihtolomalla, joten kotona himmailtiin koko porukka. Vähän murhetta muuten mukavaan viikkoon liittyi myös, totta kai. Isäni joutui yöksi sairaalaan, mutta toipuu onneksi. Siis kovin vakavasta ei kuitenkaan ole kyse, vaikka hetken jo niin luultiinkin, ennemminkin omasta piittaamattomuudesta johtuvista jutuista. Siis lääkäriinhän ei mennä kuin pakon edessä-mies on kyseessä...

Henriikka oppii joka päivä uusia juttuja, nyt yritetään hirveällä raivolla jo ryömiä, mutta toistaiseksi äänitehosteet taitaa olla parhaiten hallussa Hymy Pieni ei ole tajunnut, että eteenpäin ei pääse vaikka kuinka  karjuu. Uusia makuja neiti on oppinut rutkasti, ja tyttöselle onneksi on alkanut maistua melkeinpä kaikki mitä suuhun työnnetään. Tänä aamuna maisteltiin luumua, kun pienellä on masu kovalla, ja ihme kyllä sekin maistui oikein hyvälle. Ja siitä saatiin mahtava sotku aikaiseksi...

Viime viikolla käytiin hakemassa neidille ihan ekaa passia. Passikuvaus olikin melkoinen tapahtuma. Mies piteli tyttöä, niin ettei itse näkynyt kuvassa, mä pidin tytön leuan alla sitä valkoista kangasta ja kuvaaja yritti harhauttaa neidin katsomaan kameraan "passikuvamaisesti".  Kangas tietenkin kiinnosti kaikkein eniten, joten haastavaa oli... Melkoisen monta otosta joutui kuvaaja ottamaan, ennenkuin kelvollinen saatiin, ja siitäkin kuvaaja sitten sanoi, että tulkaa takaisin, jos ei se poliisille kelpaa. Onneksi kuitenkin kelpasi, ja neitikin saa oman matkustusasiakirjan kesän reissua silmälläpitäen.

Ylihuomenna on sitten taas neuvolapäivä, kun huomenna tulee viisi kuukautta mittariin. Ihan käsittämätöntä kuinka lyhyessä ajassa neidistä on kasvanut jo aika iso tyttö. Se vauvavaihe on tosiaankin todella lyhyt. Tai siis vauvahan Henriikka edelleen on, mutta se pieni sohvalla nukkuva tuhisija, josta ei tarvinnut huolehtia, että putoaako hän sohvalta. Nyt neiti ei voi olla sohvalla kuin hillittömien tyynypeittobarrikadien takana tai sylissä. Muuten mennään maahan ja kovaa. Ei viitsisi toista kertaa sitä kokeilla.

Mullakin vanhempainvapaa loppuu jo neljän kuukauden kuluttua. Ollaan tässä tosin tultu siihen tulokseen, että olisin kotona vielä tämän vuoden loppuun, ja yritän keksiä sitten syksylle jotain ilta- tai viikonloppuhommia, että saadaan laskut maksettua. Rankka syksyhän siitä voipi tulla, mutta mieluummin se, kuin veisin tuota mussukkaa "liian" aikaisin hoitoon.

Nyt neiti hermostui jostain ihan kamalasti, pakko lähteä rauhoittelemaan pikki-huutajaa!