Jahas, nyt sitä sitten ollaan äitiyslomalainen. Työkaverit kyselivät, että miltä nyt tuntuu. En oikein tiedä. Toisaalta olisin voinut olla vielä vähän aikaa töissä, toisaalta, nyt kun mieskin palasi leiriltä, niin on ihan mukavaa vaan olla. Tai no, pari päivää olen ollut kotona, ja vielä ei pahemmin ole ehditty olla vaan. Kaikenlaista oli kertynyt kalenteriin.

Keskiviikkona kävin neuvolassa. Muuten kaikki ok, mutta pissanäytteessä oli ihan pikkuisen proteiinia. Heikko plussa, ei siis hälyyttävää, mutta kuitenkin. Paino ei ole pahasti päässyt nousemaan, noin 11 kiloa tähän mennessä, tää on tosi tyytyväinen siihen. Verenpaine on ihan kohdillaan, se on aina ollut mulla alhainen, ja on edelleen. Tosin normaalirajoissa jo.

Eilen olin Henriikan kanssa pitkästä aikaa perhekerhossa, oli mukavaa käydä taas sielläkin. Tyttö leikki reippaasti serkkunsa kanssa. On ihana huomata, kuinka heillä on jo jonkinlainen "side". Eivät huomanneet oikein muita lapsia ollenkaan, toisensa vaan. Ja kun toinen teki jotain, niin toinen teki heti perässä. Kovasti illalla Henriikka jutteli serkustaan, useinkin kysellään serkun kuulumisia. Huomenna on serkkutytön 2-vuotissynttärit, niitä jo kovasti odotellaan.

Laskettuun aikaan on aikaa 4 viikkoa ja 6 päivää. Eli mennään siis viikoilla 35+1. Kotona en ole vielä pahemmin aloittanut vauvahössötystä. Sänky on ollut odottamassa jonkin aikaa, mutta vaatteita pitäisi vähitellen alkaa kaivelemaan esiin ja pesemään. Samoin tarkistaa, mitä tarvitaan ja mitä ei. Onneksi Henriikan jäljiltä on vielä paljon tavaraa jäljellä ja muistikuva siitä, mitä tarvitaan ja mitä välttämättä ei. Pienimmät vaatteet olen antanut pois, niitä tarvitsee jokunen hankkia, mutta ulkoiluvaatteet, sängyt, hoitotasot ym. isommat onneksi on.

Hauskaa ajatella, että viimeistään seitsemän viikon päästä meillä on vauva. Vaikka en kyllä usko, että niin kauaa tarvitsee odotella. Mutta saapa nähdä, ei pidä olla liian varma mistään.