Mitämitä?! Elokuun puoliväli jo! Miksei tää kirjoittaminen menisi vaikka niin, että ne monet kerrat, kun on pitänyt, niin jotenkin saisi ne ajatukset siirrettyä tänne tekstimuodossa. Ostetaan mielellään semmoinen laite. Halvalla tietenkin!

Kesä meni, tai ainakin lomat. Kesä nyt ehkä vielä vähän aikaa jatkuu. Samoin vielä kuukauden verran äitiysloma. Sitten se onkin lusittu, taas tällä erää. Saapa nähdä, pääseekö semmoisesta enää koskaan nauttimaan.

Turkin reissu meni vallan mainiosti, paremmin kuin osasin odottaa. Tällä hetkellä se olisi jo haasteellisempaa. Kesäkuussa Hilla ei vielä ryöminyt, nyt ryömii ja kovaa. Lennot ja kaikki meni hienosti, hyvin jaksoivat nappulat ja kun alkoi väsyttää, niin sitten otettiin torkut. Milloin lentokoneessa, milloin bussissa, milloin katamaraanissa ja milloin vaunuissa. Välillä sängyssäkin! Isommalla likalla kävi vähän tylsästi, korvatulehdus tuli, ilmeisestikin uima-altaasta, mutta muuten viihtyi hyvin reissussa. Henriikka ja Hilla olivat paikallisten lemmikkejä, Hilla varsinkin kävi varmaan 50 sylissä. Paikalliset siis ovat todella lapsirakkaita ja typyt saivat huomiota yli kaiken. Aluksi vähän hämmästelivät meininkiä, mutta sitten osasivat jo ”vaatia” huomiota, jos ei sitä muuten saanut. Eipä kumpikaan meidän likoista pahemmin osaa vierastaa ketään, reissu oli hyvää harjoitusta sen estoon, jos ei muuta.

Turkkilaisten lapsirakkaus teki tosiaan vaikutuksen, aikaisemmin olen joskus nuorena siellä käynyt, ja en oikein tykännyt, mutta nyt voisin hyvin kuvitella lähteväni uudestaan. Vaunujen ja lasten kanssa sai aina apua ja tilaa kulkuvälineissä ja kaupoissa ja missä milloinkin. Ehkä hauskin kokemus oli, kun kotimatkan alkaessa lentokentällä yritin kaivaa jotain kassista Hilla sylissä, niin paikallinen turvamies turvatarkastuspisteeltä tuli ottamaan Hillan syliin, kun mammalta alkoi kädet loppua kesken. Vaikea kuvitella moista Helsingin päässä. Isäntä joutui tax-free-kaupassa taas paikallisten naisten piirittämäksi kun yritti valita tuliaisia kaupasta. Shoppailu muuttui haasteellisemmaksi, kun kolme nuorta naista piiritti, harmi vaan ettei isäntää, vaan vauvaa isännän sylissä. Totesi sitten vaan, että olisi pitänyt lähteä terassille vauvan kanssa, ainakin seuraa olisi saanut

Reissun lisäksi lomailtiin pääsääntöisesti kotona, pihalle nousi uusi varasto. Hieno on. Mulla ei tosin ole paljoa osuutta eikä arpaa sen nousemiseen, lähinnä toimin lapsenvahtina, jotta isäntä sai tehdä majaa rauhassa. Nyt saatiin sitten ensi talven takkapuut suojaan.

Näköjään tässä kovaa vauhtia mennään jo kohti syksyä. Koulutkin alkoivat, mies on jo pari viikkoa ollut töissä ja kuukauden päästä alkaa aherrus minullakin. Nopeasti meni tämä äitiysloma, tuntuu, että vauhti oli paljon kovempi kuin aikanaan Henriikan kanssa. Isäntä jää syyskuun puolesta välistä lokakuun loppuun saakka isäkuukautta viettämään ja sen jälkeen mä lomailen kesälomani. Joulukuun alusta joutuu Hillakin sitten hoitoon, onneksi on kevyt lasku, kun on miehellä siinä lomaa ja joulua ja muita vapaapäiviä.

Mulla on tälläkin kertaa kovin kaksijakoinen fiilis töihin lähtemisen suhteen. Toisaalta olen jo innolla menossa hommiin, toisaalta onhan se taas yhden aikakauden loppu ja samalla haikeaa. Haikeutta kyllä helpottaa se, että marraskuun tosiaan oleilen kotona. Ja tietenkin myös se, että lapset saavat silti olla kotona isin kanssa.

Mitäpäs noista pienistä ihmisistä? Tosiaan Hilla on oppinut ryömimään noin kuukausi sitten ja Henriikan lelut eivät enää saa olla ollenkaan rauhassa. Tyttö on myös alkanut juttelemaan kovasti, höpötys kuuluu aamusta lähtien. Tosin mitään selkeäähän sieltä ei irti saa… Henriikan sanavarasto on myös karttunut huimasti ja tokihan niin pitää ollakin, kohtahan likka on kolme vuotta. Vaipat jätettiin kesällä ihan kokonaan pois ja hienosti on mennyt. Yöllä ei ole kertaakaan käynyt vahinkoa, päiväsaikaan ihan muutamia, varsinkin kun leikit ovat pahasti kesken, niin joskus huomaa lähteä vessaan vasta ihan viime tingassa. Mutta tosi vähän niitä vahinkojakin, olen oikein iloinen, kuinka helposti tämä sitten sujui.

Hilla ja Henriikka ovat siirtyneet nukkumaan yhteiseen huoneeseen, ja Henriikkakin vihdoin suostuu nukahtamaan omaan sänkyyn. Luxusta vanhemmille! Hillalla oli aikaisemmin nukkumaan meno ihan liiankin helppoa, likka sänkyyn ja sinne nukahti, mutta nyt se on puolet haasteellisempaa. Tyttö ei meinaa malttaa pysähtyä millään! Pyörii ja hyörii sängyssään ja huudon kanssa sitten vihdoin hyytyy. Olinkin unohtanut, kuinka vaikeaa on liikkuva vauva nukuttaa. Likka heräilee edelleen maitoa hörppäämään öisin, välillä parikin kertaa. Ehkäpä jossain vaiheessa sitten nukkuu kokonaisiakin öitä. Tai oikeastaan nukkui jo, kun oltiin reissussa, niin siellä ei herännyt kertaakaan koko yönä. Näitä lisää, kiitos!

Mutta tämmöistä meillä, vauva-aika alkaa pelottavasti jäädä taakse. Kuinka kamalan lyhyt se onkaan. Toisaalta on ihanaa katsella, kun nappulat leikkivät yhdessä. Tytöt ovat tosiaan ystävät, ja kun vaunuilla mennään jonnekin (istuvat siis vierekkäin), niin pitävät toisiaan koko ajan kädestä kiinni. Ihanaiset! Mutta ehkäpä, toivottavasti, sen vauva-ajan pääsisin vielä kokemaan. Saa nähdä, kuinka käy,  ihan heti ei uutisia siltä osin tipu, mutta toivotaan…