Nyt kiukuttaa...

Ajattelin perjantain kunniaksi lähteä ajoissa töistä pois, kun on noita ylimääräisiä tunteja jokunen kerääntynyt. Reilu puoli tuntia sitten eräs herra soitti ja ilmoitti tulevansa hakemaan "ihan saman tien" eräät auton avaimet, jotka ovat toimistossani. Varmisti vielä, että olenko jo lähdössä pian kotiin. Ilmoitin, että kyllä, mutta odotan tätä herraa, jos kerran saman tien tulee. Siispä täällä notkutaan, herran soitosta on kulunut jo tasan 50 minuuttia.  Mulla on itse asiassa mahdollisuus valita kahdesta autosta toinen hänelle luovutettavaksi, ihan varmasti annan sen vanhemman ja huonomman. Mitäs odotuttaa! Mitään hommaa ei oikein viitsi aloittaa, kun ei sitä kuitenkaan ehtisi tehdä valmiiksi, eikä viitsisi jättää viikonlopun yli odottamaan. KIUKKUA!

Illalla lähdetään kavereiden kanssa katsomaan Sinkkuelämää ja sen jälkeen mennään syömään. Siksikin haluaisin lähteä ajoissa, että ehtisin pikkuisen levähtää. No, se siitä lepohaaveesta sitten.

Olen yrittänyt havainnoida noita supistuksia viime päivät, ja kyllähän niitä silloin tällöin tulee. Ja kyllä, ne liittyy juurikin ponnisteluun. Siispä kauppakassien kantaminen jää miehelle. Heti ensi tiistaista lähtien. Hän on meinaan nyt leirillä (on siis sotilas), ja palaa vasta sitten kotiin. Hän ei ole pitkään aikaan ollutkaan missään reissussa, joten ehkä tuo pienimuotoinen ikävä, mitä poden, koettelee hermoja myös. Hassua, että aikaisemmin en juurikaan ikävöinyt häntä leirien aikaan, oli vaan kiva olla välillä itsekseen, mutta nyt odotan tiistaita jo kuin kuuta nousevaa. Tai oikeastaan maanantaita, silloin lähdetään kaverini kanssa katsomaan ensirakkauttani Jon Bon Jovia stadionille. Toivottavasti ei sada.

No nyt ne avaimet haettiin. Pääsee liukenemaan kotiin! Hauskaa viikonloppua ja Myrkyttärelle paljon onnea Rouvaksi tulon johdosta!