Kevät etenee kohisten, vaikkei sitä tästä blogista voi mitenkään päätellä… Talvi oli pitkä ja raskas ja työrintamalta ei kovin positiivisia juttuja ole kuulunut. Miehen ja mun työpaikka on katkolla varuskuntauudistuksen myötä. Tai katkolla on ehkä vähän väärä sana, mutta virkapaikat mitä suurimmalla todennäköisyydellä siirtyvät jonnekin muualle, ja varsinkaan mun kohdalla ei ole selvää, säilyykö virka edes. Se ei ole kovin kiva uutinen ja kun se koskee molempia, niin on selvää, että ainakin toisella meistä on jossain vaiheessa edessä työnhaku. Kummallakaan ei ole halua muuttaa tai alkaa ajaa pidempää työmatkaa, eikä se pienten kanssa oikein ole mahdollistakaan. Mutta onneksi tässä on vielä muutama vuosi aikaa ennen muutoksia.

 

Päivät pitenevät vauhdilla ja päivisin aurinko jo lämmittää mukavasti. Vaikka olen syntynyt keväällä, en ole koskaan ollut mikään erityinen kevät-ihminen, mutta nyt lisääntyvä valo tuntuu mukavalta. Samoin odotan jo kovasti, että tyttöjen kanssa pääsee ulkoilemaan vähemmällä pukemisella kuin tähän mennessä. Tai pääseehän sitä jo nytkin, välihaalari on jätetty jo välillä kaappiin.

 

Lisääntyvästä valosta toivon myös helpotusta valtavaan väsymykseen. Hilla-neitonen ei vieläkään ole oikein sisäistänyt yön ja nukkumisen merkitystä, vaan edelleen heräilee öisin. Välillä kyllä nukkuu koko yönkin, mutta valitettavan harvoin. Neiti menee kyllä helposti ja kivasti nukkumaan illalla ja nukkuukin ihan hienosti tuonne aamuyön tunteihin saakka. Mutta tuskaisen usein neiti herää kolmen - neljän aikaan ja joskus jää myös sinne sänkyyn höpöttelemään. Tosin nukahtaa sinne kyllä aikanaan ja usein myös rauhoittuu kun käy vähän taputtelemassa neitiä.

 

Hilla-neiti on varsin vauhdikas mimmi, joka omalla hauskalla kielellään höpöttelee pitkiäkin tarinoita. Sanoja tapailee jo kovasti, mutta kovin selkeitä sanoja ei ole vielä kuin muutama, anna ja äiti tulee selkeästi. No, niillähän pääsee jo pitkälle. Temperamentiltaan neiti on rauhallisen siskonsa vastakohta. Kun Hilla tahtoo jotain ja asia ei toteudu saman tien, neiti osaa heittäytyä vallan hienosti maahan huutamaan. Myös riipivä kiljuminen säestää montaa tilannetta päivässä. Toisaalta ankaran haluamisen vastakohtana, Hillanen on oikein aurinkoinen ja hymyilevä pikkumimmi.

 

Henriikkainen on sen sijaan perheen iso tyttö, jota kyllä vähän vauvattaakin. Tyttönen on kovin huolehtivainen pikkusiskostaan ja on ihana äiskän apuri. Tyttö odottelee nyt kovasti Palmusunnuntaita ja sitä että pääsee virpomaan. Eilen käytiin hakemassa pajunoksia ja tänä iltana lupasin, että askarrellaan vitsat. Kerrankin ollaan ajoissa!

 

Omaan väsymykseenkin on olemassa pienoinen syy, joka vielä on salaisuus. Siis Hillan lisäksi. Ei tosin kyllä kauaa, se alkaa olla jo huomattavissa… Meidän perheen pahnan pohjimmainen syntyy syksyllä. Tämä on todennäköisesti perheen viimeinen vauva, ja varsinainen ylläri. Meidän vauvojen alulle lähtö on aina ollut sähäkkää, mutta tähän saakka niitä on sentään edes pikkuisen päästy suunnittelemaan. Mutta tästä pipanaisesta on pakko sanoa, että pienoinen, mutta ihanainen vahinko pääsi käymään. Suunnitelmissa oli kyllä, että jos vielä yksi hankittaisiin, mutta ihan näin nopeaa tahtia ei ollut tarkoitus pitää. Tarvii sanoa, että mehut meinasi mennä väärään kurkkuun, kun tämä selvisi, mutta kyllä se jo vähitellen kirkastuu! Tänään käytiin ultrassa ja viikoilla 8+6 mennään. Laskettu aika on siis lokakuun 30. Syysvauvaa siis pukkaa jälleen… Ja kuten kerroin, väsymys on ollut jotain ihan mahdotonta! Ja tällä kertaa on myös pahoinvointi ollut ilonamme. Tai siis olihan sitä pienesti likkojenkin kohdalla, mutta tällä kertaa tuntuu, että olen potenut krapulaa kuukauden. En oksenna, mutta kuvottava olo seuraa noin 23 tuntia vuorokaudesta. Nyt viime päivinä on tuntunut, että vihdoin helpottaa. Suotavaa olisi...

 

Että semmoista meidän kevääseen.