Meinaan isäntä leiriltä. Näköjään viimeisillään raskaana oleminen uhmaikäisen taaperon ja esiteinin kanssa on raskasta. Ja väsyttävää. Ja kyllästyttävää. Nyt tulee varmaankin valitusta ihan tuelta, en pahastu, jos lopetat lukemisen jo nyt.

Pitää yrittää olla positiivinen, enää kolme yötä. Tai päivää, miten nyt tahtookaan laskea. Mutta kyllä, olen ihan valmis jättämään uhmiksen pukemisen ainakin seuraavan kuukauden ajaksi isännälle. Samoin pottailun ja nukuttamisen. Sekä pyllyn pesun. Ja kaupassa käynnin. Ja pyykin pesun. Ja ruoan laiton. Synnytys ja loppuraskaus pitänee hoitaa itse, mutta jos mahdollista, jättäisin nekin.

Laskettuun aikaan on aikaa enää 10 päivää, todellisuuttahan ei tiedä kukaan. Toivottavasti nyt ainakin tuon kolme päivää vauva pysyy mahassa. Tai oikeastaan kaksikin riittää, isäntä palailee kotikulmille keskiviikkona, tosin siirtyy toiselle leirille yhden yön ajaksi, mutta siinä tapauksessa on lähempänä sairaalaa kuin minä, joten sekin riittää. Itse toivon kovasti, että vauva syntyisi sitten vaikkapa loppuviikosta tai sitten joulun jälkeen, kovasti tahtoisin viettää joulun perheen kanssa.

Mitään synnytykseen viittaavaa ei ole kylläkään näkynyt tai tuntunut, toisaalta aika rauhallisesti Henriikkaakin odotettiin kunnes alkoi ihan oikeasti tapahtua.

Mies käväisi sentään viikonloppuna kotona, meillä oli veljeni vauvan nimiäiset ja siskon miehen vauvan ristiäiset. Sinänsä oikein mukavaa, että pääsi tulemaan, mutta taisi olla kaikilla aika kova paikka, kun mies joutui tien päälle takaisin lähtemään. Henriikan kanssa lasketaan joka aamu sormista, että enää näin monta yötä, ja sitten isi tulee. Tyttö ei ole tahtonut enää soitella isille ollenkaan, ikävä taitaa olla niin valtava. Hoitoon lähteminen sujui tänään mukavasti, kaipa ne hoitopäivät menee vauhdikkaammin kuin päivät äiskän kanssa kotona. Itse ei oikein enää jaksa leikkiä neidin kanssa, vaikka pitäisikin. Lattialle taipuminen ei ole enää niin sulavaa...

Mutta eiköhän tämä tästä jotenkin mene... Kiukulla jos ei muulla. Mutta leirikorvauksista ainakin puolet kuuluu mulle, se on varmaa se!