Mutta kun en keksi mitään, siis yhtään mitään, niin olkoon noinkin vetävä kuin nyt on. Muutin tuota blogini ulkoasuakin, jotenkin tuo on nyt vähän tylsän oloinen. Mutta mennään nyt näillä, tylsä on olokin.

Mulla on hoidettavat lisääntyneet sitten viime kirjoitusten. Mun vanhempani lähtivät viikoksi reissuun, ja toivat karvapallonsa eli Lapinkoira Ellun meille hoitoon. Ellu on oikein ihana ja suloinen ja kiltti ja ihme kyllä, jopa tottelevainen tapaus, mutta jotenkin mä olen jo kahden yö (ja päivän) jälkeen leipiintynyt... Mua vaan rasittaa hilata sitä ulkoilemaan vähän väliä, toki kun aina pitää Henriikka pukea ja ottaa mukaan, niin se hiukan vaikeuttaa.Tosin onneksi isompi neiti ja mies auttavat, mutta silti. Ellu on tietenkin hiukan ikävässä omaa mammaa ja isäntää kohtaan, joten se sitten vartioi tätä varalaumaa ihan älyttömän kiivaasti. Siispä vessassa käynti ilman koiraa on taitolaji. Samoin kun menen yläkertaan vaihtamaan Henriikan vaipat, on nelijalkainen mukana. Kaiken huippu on, että yleensä se ei suostu portaita kiipeämään ylös. No, täällä kyseinen temppu ei tuota ongelmia. Noo, kyllä se tämän viikon menee. Onneksi Ellukka (vai elukka?) on kuitenkin ystävällinen Henriikalle, välillä nuolee kättä tai päätä, mutta muuten antaa olla rauhassa. Ja Henriikka vuorostaan tukistelee Ellua. Kahdestaan en näitä kavereita kuitenkaan uskalla jättää, Henriikan jumppamatto onkin siirretty sängylle.

Viikonloppuna meillä oli muuten ensimmäiset kokonaan nukutut yöt. Perjantaina neitokainen vietiin kymmenen aikaan sänkyyn ja hän heräsi vasta pikkuisen ennen kuutta. Eli kovin aikaisin, mutta pitkät unet silti. Samoin sunnuntaina. Sen jälkeen tultiin vielä isin ja äidin väliin jatkamaan unia, ja herättiin vasta puoli kymmenen tienoilla. Mahtavaa! Nyt pari yötä on mennyt vanhaan malliin, mutta ei tuo yksi herätys nyt niin kovasti paina. Ja mies on ihanan aktiivinen pullonlämmittäjä, hän herää helpommin kuin minä, ja ehtii yleensä kammeta itsensä liikkeelle ekana. Ihana mies

Ylihuomenna pidän kotonani kauneus-illan, mukava saada vähän vaihtelua tähänkin viikkoon. Juuri muuta ei ole kalenteriin kertynytkään. Mua vähän harmittaa, kun aikaisemmin (siis ennen Henriikkaa ja oikeastaan enemmänkin seurusteluaikoina) me oltiin miehen kanssa aika lailla spontaaneja toimijoita. Toinen keksi jonkun jutun, ja sitten vaan tehtiin se. Siis tuli käytyä museoissa ja näyttelyissä ym. Nykyisin on jotenkin kovin saamaton kaiken suhteen. Ja se harmittaa. Toki onhan lähteminen aina hiukan hankalampaa, kun on tuo pikkuinen, mutta eipä se vielä valita. Isompi neiti kyllä sitä ajoittain harrastaa, jos johonkin pitäisi mennä. "Mä en ehdi olla tietokoneella tai kavereiden kanssa pihalla jne..." Joskus se raivostuttaa ihan valtavasti, kuitenkin kun neiti kyseisiä asioita lähes päivittäin harrastaa. Pakko tunnustaa, että välillä tulee heitettyä siihen, että milloinkas mä olen viimeksi ollut missään. No, palautehan on välittömästi, että kyllähän sä olet tietokoneella joka päivä. Sehän se riittääkin sosiaaliseksi elämäksi juu...

Isommasta neidistä tuli mieleen hänen kavereidensa monipuolinen sanavalikoima. Esimerkki: ovikello soi, oven takana on neidin kaveri X. Mä tervehdin X:ää joko sanomalla Moi tai terve. Vastaus on pääsääntöisesti Onks neitii? Välillä tekisi mieli sanoa vaan, että "on", vaikkei hän olisi kotonakaan, onhan hän olemassa kuitenkin. Höh, eikö nykypenskat osaa enää tervehtiä?!? Olen yrittänyt neidille hokea, että muista aina tervehtiä, ja voisi ihan kysyä, että onko kaveri X kotona, koska varmasti hän olemassa kuitenkin on. En tiedä, miten on oppi mennyt perille. Kyllä hän ainakin sanoo aina tervehtivänsä.

Tarvitsee tietenkin heti kertoa poikkeus. Olin sunnuntaina kaverini kanssa kynttiläkutsuilla ja Henriikka oli mulla mukana reissussa. Oltiin lähdössä, ja Henriikka oli koisaamassa, joten vein hänen ulkovaatteensa sinne pukeakseni. No, tietenkin yksi tumppu putosi matkalle, mutta eräs eskarilainen nuorimies tapauksen huomasi ja tuli erittäin kohteliaasti tuomaan sen mulle sanoen, että "tämä taitaa olla sinun vauvasi tumppu, se putosi tuonne." Kiittelin tietenkin poikaa, ja tuli kyllä hyvä mieli, että hän "uskalsi" puhua jopa tälle tätille, eikä vaan kuitannut asiaa sanomalla "tossa". Tai jättänyt hanskaa vaan jonnekin lojumaan. Mutta taas on vuodatettu tällä erää, ehkä tämä tästä taas alkaa suttaantumaan... Mukavaa viikonjatkoa!

ps. On ne koirat kuitenkin ihan kivojakin. Ainakin joskus.