Tänään on meidän 3-vuotishääpäivä. Sain susikairan akalta idean kirjoittaa hääpäivästämme, joten tässä pienimuotoinen tarina siitä ja edeltävästä ajasta.

Kihloihin menimme tammikuun lopulla 2005. Olin itse vakaasti päättänyt, että jos joskus kihloihin menen, niin sitten pitää miehen olla valmis myös hääpäivä päättämään. Ja olihan hän valmis siihen. Me molemmat olemme syksyihmisiä, joten päätimme, että syksyllä sen hääpäivänkin on oltava. Kalenterit esiin, ja selaamisen jälkeen päätös, että 1.10. kuulostaa oikein hyvältä. Ja mitäpä sitä suotta venyttämään, ei kun samalle vuodelle vaan häätkin.

Kumpikaan meistä ei ole erityinen "hääihminen", siis tarkoitan tällä, että emme kumpikaan kaivanneet mitään "perinteisiä" hääjuttuja. Toki kirkossa meidät vihittiin ja hääjuhla pidettiin, mutta perinteiset prinsessahässäkät oli ajatuksenakin aika kaukainen. Päätimme häidemme värien olevan musta, viininpunainen ja kulta, ja sillä teemalla lähdettiin hommeleita kokoilemaan.

Häitämme edeltävä viikko oli sitten morsiamen kannalta "mielenkiintoinen". Edellisenä viikonloppuna juhlittiin pikkuneidin synttäreitä, ja siinä sunnuntaina mietiskelin, että on vähän flunssainen olo. Jep, kunnon räkätaudinhan sitten sain ja sen seurauksena aivan kammottavan huuliherpeksen, joka levisi koko naamaan. Maanantaina katselin peiliin, että naama huulen yläosa näyttää aika rajulta, joten soittelin duunin terkkarille, että nyt äkkiä jotain herpeksen estoon, nyt on hätä. Ylläri, lääkäri oli juuri silloin jossain, joten mitään rajumpaa reseptiä en saanut, terkkari ohjasi vaan apteekkiin ja kirjoitti saikkua, että saan räkätaudin ja kuumeen hallintaan. Tiistaina katselin naamaani itku silmässä, herpes oli levinnyt toiseen poskeen saakka ja koko naama oli ihan turvoksissa. Näytin lähinnä siltä, että olin ollut tappelussa tai vähintäänkin laahannut toista puolta naamastani asfalttia vasten. Illalla menin päivystykseen ja itku kurkussa selitin lääkärille, että olis häät lauantaina, ja pitäis naama saada kuntoon. Lääkäri sitten sanoi, että aika pahalta näyttää, mutta laittaa mulle reseptin ja varmisti vielä, että onko läheisenkin häät tiedossa. No omanihan ne totesin, johon lääkäri sitten totesi, että laitetaanpa vielä vähän tiukemmat myrkyt. Mä sitten kysyin, että mitä jos ei auta. No, kuulemma tähän tautiin ei tiukempaa kamaa apteekista löydy, joten kokeile näitä, ja jos ei yhtään auta, niin tule loppuviikosta takaisin, laitetaan sulle tippaa. Hain lääkkeet, ja ihme kyllä, lääke alkoi tepsiä. Perjantaiaamuna naama oli enää vähän turvoksissa. Kävin eräässä  kosmetiikkaliikkeessä kysymässä neuvoja, että mikä peittää ruvet naamassa, ja mulle myytiin törkeän kallis peittovoide, joka onneksi peitti ihan hyvin ruvet pois. Joten ihan hintansa väärti, vaikka lompakkoa moinen pikkupurkki kirpaisikin aika lailla. Meikkaaja oli kauhuissaan lauantaiaamuna, mutta ihan hyvin saatiin naama peittoon, kaikesta huolimatta. Flunssakin oli siinä vaiheessa häipynyt, joten hyvillä mielin päästiin häiden viettoon.

Päivä oli mitä kaunein syyspäivä, aurinko paistoi ja maisema oli ihanan ruskainen. Kaason kanssa otettiin lasilliset kuohuvaa ennen kirkkoon lähtöä ja todettiin, että hyvä tästä tulee! Ja tulikin.

Pappi oli tuttumme, ja puhui oikein hauskasti ja kauniisti meille, kumma kyllä en pahemmin kuitenkaan herkistynyt kyynelehtimään. Toisaalta koko viikko oli mennyt niin penkin alle ja kyynelehtien, että ei kai niitä kyyneleitäkään enää loputtomiin riittänyt. Olin vaan hyväntuulinen, kun olin vihdoin tolpillani ja vähemmän tappelupukarin näköinen kuin olin uskonutkaan. En edes jännittänyt kovasti, koko viikko oli mennyt niin hermoillessa, että ei enää jaksanut jännittää. Mies kyllä hiukan jännitti, samoin pappi, hän kun asuu rannikolla ja kuulemma ensimmäisen kerran vihki parin suomeksi pitkän kaavan mukaan.

Tässä kuva jo toisensa saaneista, matkalla hääjuhlaan. Ja kuten kuvasta näkyy, päivä oli todella kaunis!



Hääjuhla oli hauska ja bestman ja kaaso oli todellakin kuunnelleet toiveitamme! Pääpaino oli hyvässä ruoassa ja musiikissa ja yhdessä olossa, leikit oli jätetty vähemmälle. No, sotilas-bestman oli tosin keksinyt hauskan kilpailun, pääsimme kilpaa lipastamaan rynnäkkökiväärin lippaan (tuttua touhua mullekin, olen intin aikoinaan käynyt). Mies voitti sen, mutta yritin varoa kynsiäni. Tosin säpäleiksihän ne menivät, helpolla en voittoa antanut ;)

Häätanssina nojailimme Apocalyptican Bittersweetin, ei oikein perinteiset valssit kolahtaneet... Toki niitä valssejakin soitettiin niistä pitävien iloksi. Vähän tumma tuo kuva...




Kuvassa on pöytäkoriste, joka oli mielestäni todella kaunis, joskaan ei sekään ehkä ihan perinteinen.



Hymytytön ja -pojan pöytä piti koristella asianmukaisesti. Molempien aselajit tässä myös edustettuna barettien muodossa.



Juhlat olivat siis kaikin puolin onnistuneet, vaikkakin vähän vaikean kautta mentiin edeltävä viikko. Valitettavasti yksikään morsian, joka valittaa jotain pikku finniä hääaamunaan ei tule sympatioitani saamaan. Se finni kun on helppo peittää!

Nyt siis kolme vuotta on tätä yhteistä "taistelua" käyty. Välillä ylämäkeä, sitten taas välillä toisinpäin, mutta niin kai se on kaikissa suhteissa. Ihana mies joka tapauksessa!

Hääpäivää ei nyt mitenkään erityisen romanttisesti ole vietetty, ihan vaan ollaan oltu kotona ja tehty kotihommeleita. Illaksi ostettiin vähän hyvää syötävää ja pikkuinen pullo ihan oikeaa samppanjaa. Viikonloppuna ajateltiin juhlistaa hääpäiväämme menemällä elokuviin ja syömään, mikäli siis ei olla laitoksella. Tämä tuleva pikkuinen nyt hiukan vie huomioita tältä toiselta juhlalta. Mutta onhan sekin suuri saavutus!

Pikkuisesta puheenollen... Nyt olen päässyt tutustumaan muutamaan supistukseen. Ei mitään kovia eikä säännöllisiä. Mutta alkaa ihan oikeasti jännittää!