Väsyttää, ahdistaa, tympii. Voi kun voisi jotenkin jo hypätä ensi kevääseen. Tai jonnekin, jotain… Tuntuu, että nyt ei vaan jaksa.

 

Henriikan yökiukkuamiset vaan jatkuu ja jatkuu. Viikonloppuna neiti sentään nukkui koko yön aamuun asti, mutta heräsikin sitten kivasti jo kuudelta. Sama se, koko yö taukoamatonta unta, luxusta. Tänä aamuna herättiinkin jo ennen neljää. Nukkumaan neiti suostunut rauhoittumaan, viiden jälkeen ei jaksettu enää edes yrittää. Hoitoon viedessä likka oli jo aivan poikki, samoin vanhemmat, kun pääsivät töihin. Jotenkin on vaan jaksettava. Ensi viikonloppuna likat menevät mummolaan yöksi, kun mennään miehen kanssa ystävän kolmekymppisille. Saa nähdä, kuinka kauan jaksetaan juhlia ennen kuin koti ja sänky kutsuvat…

 

Isompi likka sai sitten eilen diagnoosin. Kerroinkin noista hänen keskittymisongelmistaan tuossa alkukesästä. No nyt niillä ongelmilla on nimi, ADHD. Ja jotta elämä ei olisi liian helppoa, neidillä on myös Aspergerin oireita, tosin sitä diagnoosia ei vielä varmistettu, mutta tutkinta jatkuu. Toisaalta tuntuu helpottavalta, että perheen ongelmilla on nyt nimi, mutta toisaalta myös synkistää kovasti, että eikö pelkkä ADHD olisi riittänyt.

 

Hyvä asia on kuitenkin se, että nyt tietää, että voi lopettaa itsensä syyllistämisen sen suhteen, että kasvatustaidoissa ei (välttämättä) olekaan niin suurta vikaa (no varmasti on sitäkin, mutta kaikki ei johdu siitä) ja samalla voi laittaa omaan arvoonsa kaikki "no tuollaisia nuo tuonikäiset nyt vaan ovat" -kommentit. Joskus ahdistaa, kun yrität purkaa murheitasi jollekin, ja asia kuitataan tuolla lauseella. Jos ei ole elänyt ADHD:n kanssa, ei voi tietää, kuinka raskasta on jankuttaa ja jankuttaa ja jankuttaa päivästä toiseen samat, meille "tavallisille" normaalit asiat, kun ne nyt vaan taas kerran pääsivät unohtumaan. Ja toki myös on helpottavaa tytölle tajuta, että hän ei ihan oikeasti ole tyhmä, vaan ongelmilla on nimi, ja ne eivät vaikuta älykkyyteen millään lailla.

 

Mies oli tytön kanssa eilen "tuomiota" kuulemassa, mutta jatkossa koko perhe tulee osallistumaan mahdollisiin kuntoutuksiin. Kotiin saatiin läjä oppaita ja muita papereita aiheesta. Lisäksi neidille määrättiin lääkitys, Concerta, nyt vaan toivotaan, että se auttaisi eikä tuottaisi mitään suuria sivuvaikutuksia. Aamulla neiti ensimmäisen napin otti, ja ei ainakaan vielä aamupäivästä ainakaan päänsärkyä potenut. Ruokahalusta tai nukahtamisvaikeuksista nyt ei voi sanoa vielä mitään. Nukahtamislääkkeet saatiin varoilta, toivottavasti niitä ei tarvitsisi käyttää.

 

Aika näyttää, mitä tuleman pitää. Ei kai tämä tämän kaoottisemmaksi voi mennä. Vaikka en siitä kyllä ole juuri kirjoittanutkaan. Paitsi se varsinainen murkkuikähän on vasta edessä.

 

Huomenna on tulevan pikkusisaruksen tiimoilta neuvolakäynti. Masussakin tuntui olevan muutaman päivän epäilyttävän hiljaista, olin jo vähän huolissani, mutta onneksi pompula on tänään sitten potkinut sen verran, että pahin huolestuminen meni ohi.

 

Ja ehkä Henriikkainenkin ensi yönä nukkuu tai edes kahden vuoden päästä. Jotenkin on semmoinen olo, ettei nyt jaksa kunnolla innostua yhtään mistään. Kunhan jaksaa päivän raahustaa läpi, ja voikin taas illalla alkaa odotella seuraavan yön huutoa.