Voihan nekku. Kirjoittelin äsken pitkän kirjoituksen, mutta bittiavaruus tuli ja vei. No, koitetaanpa uudelleen...

Meillä on viime aikoina tutustuttu uhman ihanaan maailmaan. Neiti on kehittänyt hermoja repivän tavan saada vanhemmat ja siskon hermoromahduksen partaalle. Nimittäin kiljumisen. On meillä toki osattu kiljua ennenkin, mutta nyt siihen on saatu kehitettyä semmoinen nuotti, että hampaista putoaa paikat ja taulut seiniltä. Ääni on sanoinkuvaamattoman raivostuttava, ja siis jotain muuta kuin tavallinen kiljaisu. 

Ja kiljumisen aiheitahan on maailma täynnä. Jos lähdetään ulos tai tullaan ulkoa sisään. Jos puetaan tai vaihtoehtoisesti riisutaan. Jos vanhemmat kieltää jonkun "kivan" esim. piirtämisen pöytään, tavaroiden paukuttelun, kirjojen repimisen, Hertan maailman kymmennen jakson katsomisen putkeen tmstms... Myös iltaisin ennen nukkumaan menoa on aivan välttämätöntä kiljua, edes vähän. Ja vanhemmat repii jo harvenneita hiuksiaan.

Toisaalta neiti osaa olla varsinainen hurmaaja, joka tulee halaamaan ja pussaamaan ja käpertyy syliin, kun siltä tuntuu. Vieraskoreutta Henriikassa on myös roppakaupalla, yleensä jos ollaan kylässä tai meillä on vieraita, neiti käyttäytyy kuin enkeli, ja kunhan ovi sulkeutuu, voikin sitten taas vahvistaa keuhkoja.

Sanoja neiti myös tapailee jo kiihtyvällä tahdilla. Äiti on äiti, isi titi. Siskon nimi osataan sanoa melkein oikein ja mummu on mummu. Vaari on vähän vaikeampi, mutta kun vaari on niin helppo kietoa pikkurillin ympärille muutenkin, ettei sitä edes tarvi osata sanoa. Tutti ja tyttö menee välillä sekaisin, mutta ei sen niin väliä. Ja kok ajan tulee lisää sanoja, ainakin lähes oikein menee.

Ensi viikolla äiti ja tytär viettävät kevätlomaa, saapa nähdä mitä keksitään. Hoplop on ainakin todettu niin kivaksi paikaksi, että siellä voitaisiin lähteä käymään. Samoin ensi viikolla on näköjään vauvakinokin, eipä tuo "vauva" enää mikään vauva ole, mutta siellä voisi myös käydä. Mutta katsotaan nyt, mitä keksitään!