Pikku-Henriikka on nukkunut jo monta yötä heräilemättä. Oma väsymyskin helpottaa kummasti. Välillä öisin havahdun kuuntelemaan ja odottamaan huutoa, mutta ei, syvä hengitys vaan kuuluu.

Isommalla sisko lääkitys on alkanut helpottaa pahinta sohellusta. Isäntäkin on ollut hiukan leppoisammalla tuulella. Josko tämä tästä alkaisi meilläkin muuttua elo entistä valoisammaksi.

Onneksi sentään Henriikka toi hiukan lisäjännitystä sunnuntai-iltapäivään. Tultiin lenkiltä ja jäätiin pihalle hoitamaan muutama pihahomma. Mä luulin että Henriikka meni isänsä kanssa autotalliin, mies luuli että tyttö on mun kanssa kukkia kastelemassa. Väärin, molemmilla, neiti oli marjoja poimimassa, ikävä kyllä ja koska kyseessä oli kielonmarjat. Yksi oli käsissä ja toista oli maiskuteltu suussa, suun ympärystä oli oranssina... Onneksi tyttö oli ilmeisestikin sylkenyt marjat pois suusta, ja selvittiin säikähdyksellä. Miten ihmeessä se neiti olikaan ne kaikki viisi marjaa sieltä roskiksen takaa löytänytkään?!  Lääkärissä käytiin, ja saatiin itsemme tuntemaan Maailman Surkeimmiksi Vanhemmiksi (palkintoa odotellen...). Loppu hyvin kuitenkin, opittiinhan, että lähes 2-vuotias ehtii puolessa minuutissa vaikka mitä.