Näköjään on taas mennyt kuukausi edellisestä kirjoituksesta. Tyttösten kanssa aika rientää ja koska neidit harvoin nukkuvat samaan aikaan, on kirjoittelu jäänyt. Tokihan Henriikka on edelleen pari päivää viikossa hoidossa, mutta kummasti sitä keksii kaikenlaista pientä puuhaa sille ajalle, kun Hilla nukkuu.

Nuorimmainen on siis saanut nimensä, kolme viikkoa sitten jo, ja nimi on Hilla Aira Aurora. Haluttiin nimeen vähän pohjoista, vähän sukua ja vähän prinsessaa. Aira-nimi tulee miehen mummolta, joka kuoli kolme päivää ennenkuin Hilla syntyi.

Synkkää sinänsä, silloin kun odotin Henriikkaa, minun mummoni kuoli, nyt kun odoteltiin Hillaa, miehen mummo kuoli. Niin kai se sitten menee, että kun yksi tulee, on toisen lähdettävä. Uskaltaako tässä enää moiseen puuhaa ryhtyäkään, miehen pappa kun on vielä elossa...

Joo, toivon mukaan ihan pikapuoliin ei vauva-uutisia ole täältäpäin tiedossa. Toki olen julkisesti ilmoittanut, että ehkäpä, kenties joskus vielä haluaisin yhden pienen. Se pikkusen pojan hoitaminen on vielä mysteeri. Vaikka eipä sitäkään tietenkään voi taata, että se poika olisi, mutta aina voi haaveilla. Sitten jos joskus vielä vauva meille tulee, ja jos se edelleen olisi tyttö, niin sitten olisi jo uskottava, että ei me poikia osata tehdä

Nuorimmainen Hoo on siis jo kaksi ja puoli kuukautta vanha, ja viime viikon neuvolakäynnillä pituutta saatiin 58 senttiä ja painoa 5 kiloa ja pikkuisen päälle (en nyt siis ihan tarkkaa painoa muista). Reipas tyttö muutenkin, kaikki on onneksi kunnossa.

Henriikka-sisko on myös reippaasti hoidellut pikkuista, välillä joutuu vähän varoittelemaan turhan reippaista otteista, mutta hyvin typy uskoo sanomista ja nätisti yleensä on pikkusiskon kanssa. Henriikalle on viime aikoina tullut tärkeäksi luetella tärkeitä ihmisiä. Jotenkin hänelle oli hämmästyttävää huomata, että äidillä ja isälläkin on nimi ja "titteli". Hilla on sisko, samoin kuin isosiskokin on sisko, mutta Henriikka on hänen oman tulkintansa mukaan tyttö. Kun yritän valistaa, että kyllä sinäkin olet sisko, niin vastaus on yleensä, että ei, Henriikka tyttö. No, mikäpä siinä sitten...

Meidän perheen rytmiin on sopinut hyvin tuo, että Henriikka on muutaman päivän viikossa hoidossa. Tyttö odottaa ja lähtee mielellään hoitopäivinä hoitotädille, mutta mieluisia ovat myös kotipäivät. Kiva itsellekin, kun ehtii välillä olemaan paremmin pikkuisen kanssa ja tekemään vähän jopa kotihommia. Töihin paluuta en kovin paljoa vielä edes tahdo miettiä, mutta valitettava totuus on, että kyllä mun varmaan pitää syksyllä sinne töihin palata. Tietenkin tahtoisin jäädä Hillan kanssa vielä kotiin, mutta pankki vaatii omiaan takaisin ja tilanne menisi sen verran tiukaksi rahojen suhteen, että ei oikein ole mahdollista jäädä kotiin. Surullista, mutta minkäs teet. Mutta vielä ei ole aika murehtia sitä vaan nauttia olosta vauvan kanssa!