Löysin kirjastosta Brooke Shieldsin kirjoittaman Tuli sade rankka-nimisen kirjan, jossa hän kertoo sairastamastaan synnytyksen jälkeisestä masennuksesta. On pakko myöntää, että olin hieman epäileväinen kirjan lainatessani, jotenkin odotin jotain sensaatiotyylistä kirjoittelua. En ole vielä saanut kirjaa loppuun saakka, mutta sen verran voin jo myöntää, että olin väärässä ainakin tuon kirjoitustyylin suhteen. Kirja on paikotellen aika karua luettavaa ja muutenkin todella ajatuksia herättävää. Välillä pohdin, että miten ihmeessä tuohon pikkuiseen, joka sisälläni vielä möyrii, voisi suhtautua niin välinpitämättömästi kuin Brooke kirjassaan kirjoittaa. Toisaalta välillä iskee pelko, että ei kai tämä vaan voi tulla minullekin.

Olisi kammottavaa ajatella, että pikkuinen, jota olen kahdeksisen kuukautta kantanut sisälläni, muuttuisi syntyessään täysin muukalaiseksi. Kuitenkin jo nyt lapsi on rakas, jolle jutellaan ja jota paijataan mahan läpi. Mitä syntymässä oikein voi tapahtua, että lapsi yht'äkkiä muuttuisikin täysin yhdentekeväksi? Todennäköisesti ei mitään kamalaa tule tapahtumaan, ja kirja jää vain yhdeksi lukemakseni kirjaksi. Mutta mikä sitten saa masentumaan? Onko odotuksia liikaa äitiyden suhteen? Vai onko kaikki ympäristön paineet liikaa?

Olen huomannut, että odottaminen ei mitenkään välttämättä ole herkkua. Vaikka en ole fyysisistä oireista joutunut kärsimään, niin joskus ottaa kupoliin ja rajusti. Ja usein juuri ne ympäristöstä tulevat kommentit. Esimerkiksi kun olen jollekin kertonut pelkääväni synnytystä, niin pahimmillaan vastaukseksi saa vähättelyä. Joskus jopa terveydenhoidon parissa toimivilta ihmisiltä. "Kyllä se sieltä ulos tulee"-kommentti ei lohduta minua pitkääkään. Siinähän se onkin. En voi mitenkään valmistautua tulevaan, kun en tiedä, miten se ulostuleminen tapahtuu. Odotukset ovat kyllä usein kovia. Kun olen kertonut, että en välttämättä aio jäädä hoitovapaalle vanhempainvapaan jälkeen, niin saan ihmetteleviä katseita, että "miten voit lapsen viedä niin pienenä hoitoon". Kaikki luonnollisesti olettavan minun hoitavan imetyksen kuin vanha tekijä, vaikken ole koskaan mokomaa päässyt kokeilemaan, saati edes vielä tässä vaiheessa edes tiedä, onnistuuko se. Kun olen miettinyt, että miten saan ajan kulumaan ennen lapsen syntymää, sitten kun äitiysloma alkaa, niin silmien pyörittely vasta alkaakin. Munhan pitää alkaa nukkumaan varastoon, koska kohta ne yöunet on muisto vain. Voipi hyvinkin olla, mutta kuka kertoisi mulle, miten se varastoon nukkuminen onnistuu? Kas kun nukun jonain aamuna pidempään, vaikka kymmeneen, niin illalla uni ei niin helposti tule. Vaikka kuinka päättäisi, että tämä uni menee nyt varastoon. 

Tietenkin mun pitäisi tehdä niitä kaikkia kivoja juttuja, joita en sitten voi tehdä, kun vauva syntyy. Niinpä niin, helppo sanoa. Pidän matkustamisesta, mutta eipä tässä nyt kovin pitkälle enää lähdetä. Rakastan viinejä, niin että se on pienimuotoinen harrastus (ei kuitenkaan mikään viinisnobailu, sen kiellän), mutta taitaa jäädä pullojen pyyhkimiseen sekin kiva juttu. Tykkään puuhastella puutarhassa, mutta mahan takia se on jo hiukkasen haastavaa. Minusta on ihana pelata kavereiden kanssa megazonea, mutta ei taida liivi mahtua päälle, saati että muutenkaan lähtisin laseraseilla nyt sohimaan. On tietenkin paljon kivoja pikku juttuja, joita voisin tehdä (mies ehdotti vessaremonttia ;)), mutta kyllä ne tahtoo edelleen jäädä odottelemaan parempaa päivää nuo mun harrasteet.  

Joka tapauksessa purkaukseni syy on kai lähinnä se, että kyllä kaikki hyvin osaa neuvoa, mitä ja miten pitäsi milloinkin tehdä. Ja epäilen että joissain tapauksissa tuon masennuksen syynä on juuri ympäristön käsittämättömät paineet. Teet niin tai näin, niin olet joka tapauksessa huono. Jos jatkat uran tekoa pian lapsen syntymän jälkeen olet tietenkin huono mutsi. Jos pidät lapsen liian pitkään kotona, olet huono äiti, kun lapsukainen ei pääse toteuttamaan itseään muiden lasten seuraan. Jos haluat sektion, olet huono äiti ja epäonnistunut synnyttäjä. Ainakin pitää yrittää. Jos et onnistu imettämään, olet huono äiti. Jos päätät lähteä kavereiden kanssa juhlimaan, ja jätät lapsen hoitoon vaikka muutaman kuukauden ikäisenä, niin olet huono äiti. Jos et lähde, niin aina joku muistuttaa, että pitää muistaa itseäsikin.

Joten miten ihmeessä osaat tehdä asiat oikein, kun teet miten vaan, niin ne menee metsään kuitenkin. Rankka, rankka laji.