Pikkuneiti kävi parturissa (anteeksi kampaajalla tietenkin, tytöthän ei kuulemma käy parturissa...) alkuviikosta, ja siinä odottaessani mietin, että pitäisiköhän sitä itsekin vähän muuttaa tyyliä. Siispä varasin ajan tälle aamulle. Yleensä käyn eräässä toisessa paikassa leikkauttamassa hiukseni, mutta viimeiset pari kertaa en ole ollut oikein tyytyväinen tulokseen. Hän osaa laittaa hiukset kivasti, mutta leikkaa ne jotenkin niin, etten niitä sitten itse saa mieleisekseni. Aikaisemmin kävin paikassa, jossa pikkuneidin otsatukka nyt kammattiin uuteen uskoon. Siellä leikkaustulos on yleensä ollut ihan mukava, mutta ärsyynnyin, kun kyseinen kampaaja aina vääntää hiukseni ihme prinsessa Di-tyyliin, liian pöyhkeäksi. Itse tykkäisin vähän "piikikkäämmästä" mallista. Olen siitä aina hänelle maininnut, mutta jostain syystä ovesta astuu ulos Diana-kampaus.

No, nyt kuitenkin menin jälleen tälle "Diana-kampaajalle" ja pakko sanoa, että on asioita, jotka ei muutu. Uusi hiusmalli on kiva, lyhyt ja helppohoitoinen, mutta miten se taas on kammattu... ARGH!!! Sinänsähän se ei haittaa, sen voi kotona sitten väkertää mieleisekseen, ja lyhyen mallin saakin aika helposti laitettua, mutta ärsyttää alkaa aina ensimmäisenä kotona laittamaan pehkoa uusiksi. Onkohan kyseessä taas joku yleismaailmallinen ilmiö?!?

Eilen sain vihdoin pestyä läjän vauvelin vaatteita, enää joitakin pesemättä. Mies lupasi viikonloppuna laittaa sängyn kokoon, ja sitten kaikki alkaisikin olla valmiina vauvelia varten. Nyt kun hän vain tajuaisi tulla ajoissa ulos.

Tällä viikolla olen saanut tutustua uuteen raskausvaivaan, liitoskipuihin. Onneksi ne ei ole mitään järkyttävän kovia, mutta aika inhottavia kuitenkin. Onneksi ne ei ole mitään jatkuvaa jomotusta, ja usein pelkkä asennon vaihtaminen auttaa, edes jonkin verran. Toinen, mikä on viime aikoina vaivannut jalkojen puutuminen öisin. Joskus on pakko nousta venyttelemään kesken unien. Muuten kyllä nukun pääsääntöisesti tosi hyvin, eikä tarvi edes nousta öisin vessaan, muuta kuin tosi harvoin. Viime yönä jouduin sitten nousemaan tuossa neljän aikaan, ja sen jälkeen ei uni meinannutkaan tulla. Miehellä soi herätyskello kuudelta, silloin mua olisi kyllä väsyttänyt. Nousin kuitenkin itsekin jo silloin, pikkuneiti kun piti saada kouluun kahdeksaksi.

Meillä on miehen kanssa ollut tapana jo monta vuotta aloittaa viikonlopun vietto tekemällä perjantai-iltaisin jotain vähän parempaa ruokaa. Samoin usein on otettu ruoan kanssa muutama lasi viiniä, viime aikoina tosin ei, sattuneesta syystä... Olen tässä miettinyt, että mitähän sitä tänään tekisi. Usein ne perjantairuoat vaan on semmoisia, että niissä on jotain raskaana olevan vältettävää, valitettavasti. Mä niin kaipaan kaikkia herkkuja, sushia, graavilohta, mehevää, punaista pihviä, viiniä, juustoja (homeisia sellaisia...) sun muuta. No, ei mene enää pitkää aikaa, kunnes niistä pääsee nauttimaan. Tosin, kuten olen maininnut, olen ajoittain näitä vältettäviäkin ruokia syönyt, mutta jostain syystä onnistun aina saamaan jonkinlaiset syyllisyysfiilikset joka ikisestä murusta homejuustoa tai graavilohta. Ja sitten olen ihan varma, että tää on nyt pikkuisen loppu ja mami elää loppuelämänsä syyllisyydessä. No, toistaiseksi pikkuinen tuntuu voivan ihan voimallisesti, sen verran kovaa tuota masua potkiskelee... Mutta mitähän sitä tänään söisi?!? Taidanpa lähteä keittokirjoja selailemaan.